Täällä on ollut jo pitkään aivan upeat ulkoilusäät. Pakkasta ei juuri nimeksikään, aurinko paistaa ja kevään tuntua on kovasti ilmassa. Perjantaina suunnattiin Onnin kanssa kohti läheistä leikkipuistoa. Tarkoitus oli, että Onni saisi kiikkua ensimmäistä kertaa elämässään. Harmikseni huomasin, ettei puistossa ollut vauvankiikkuja ja meinattiin jo lähteä pois. Huomasin kuitenkin puiston laidalla ns.hämähäkkiverkkokeinun (onko tää yhdyssana?) ja siihen Onni pääsi kuin pääsikin keinumaan. Ja voi sitä naurun määrää, minkä kiikku sai aikaan.
Käytiin vielä eilen ulkoilemassa koko perheen voimin, kun Sami teki töissä sunnuntain kunniaksi lyhyemmän päivän. Pitäiskin ostaa Onnille veden kestävä vk-haalari, että voisi antaa pikkuhiljaa tutkia enemmän ympäristöä maasta käsin, ihan itse!
Suositelkaas jotain hyvää välikausihaalaria, joka olis veden ja tuulen pitävä. Hirveetä rymyämistä sen ei tarvitse vielä kestää, sillä varsinkin ulkovaatteet päällä on vauhti vielä kovin hidasta.
Lauantaina käytiin taas tekemässä viikon ruokaostokset ja tänään lähtee siis jo käyntiin tämän kokeilun neljäs viikko! Eli kohta kuukauden päivät on nyt tehty viikoksi ruokalista, jonka kans ollaan käyty sit kaupassa ja niillä on menty. Lauantaina meillä meni Prismaan 101.05€. Tässä oli tosin mukana muutakin kuin ruokaa (sukkia ja herkkuja).
Kuukauden aikana ruokaan on mennyt rahaa 297,98€ ja pari kertaa on haettu maitoa+sokeria kaupasta. Eli yhteensä ruokaan on mennyt noin 300-305€.
Ollaan säästetty siis kuukaudessa 300 euroa, ruokamenot PUOLITTUI tämän systeemin avulla! (Kuukausi takaperin 600€)
Arvatkaapas jatketaanko?
Kun nyt ollaan saatu tämä juttu päätökseen, on aika aloittaa seuraamaan miten käy mun vatsalihashaasteen :D Kolmas päivä alkaa tänään ja voin kertoa, että paikat huutaa hoosiannaa. Tästä ei voi olla suuntai kuin ylöspäin.


Mä mietin tossa ruokalistajutussa, että tossahan on vain yksi ruoka per päivä. Mitä te yleensä syötte aamu-, väli- ja iltapalaksi sekä lounaaksi? Onko niidenkin ostamiseen menevät rahat laskettu mukaan tuohon ostossummaan? :) Paljonko arvelisit niiden osuuden olevan tosta?
VastaaPoistaJep! Eli tuossa on päivällinen, lämmin ruoka jonka teen kotona. Tuohon meidän budjettiin ja kuluneeseen rahamäärään kuuluu myös kaikki muu (aamu-väli ja iltapala tarvikkeet etc). Mies syö lounaan työpaikalla ikään kuin työsuhde-etuna (minäkin sitten taas syön lämpimän lounaan kun palaan töihin). Itse syön lounaaksi kotona ollessa mm. salaattia, munakasta, puuroa jne. eli noihin mun lounaisiin ei paljon ruokaa mene. Aamu-, väli- ja iltapalana meilä on leipää, rahkaa, jogurttia..mitä milloinkin. Mut siis kaikki saatiin ostettua tuolla 300 eurolla. Arvioisin noin suunnilleen, että noiden osuus tuosta summasta voisi olla noin 70-80 euroa. Meillä tosiaan helpottaa se, että mies syö töissä :)
PoistaKerro lisää tuosta vatsalihashaasteesta! Nimim. äitinkin pitäis tehdä jotain olemattomille vatsalihaksille!
VastaaPoistaGooglaa 30 day ab challenge ;) Tässä tartteis varmaan olla vähän parempi yleiskunto, ettei ois näin kipee heti parin päivän jälkeen :D
PoistaSuosittelen Polarn o Pyretin kuorivaatetta! :)
VastaaPoistatäytyypä googlettaa :) Tilasin Onnille Reiman välikausipuvun mut useammallekin varmasti tarvetta!
Poista