sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Raskausviikko 35, himotuimmat ja vihatuimmat.

35. raskausviikko
Mitä vauvalle kuuluu?


Sikiön paino: 2300 g 
Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 30 cm 
Koko pituus: 41 cm


''Tämän viikon alussa sikiö on 32 viikkoa vanha. Se ei enää kellu lapsivedessä vaan lepäilee kohdussa. Silmät avautuvat kun sikiö on hereillä ja sulkeutuvat kun se nukkuu. Sormien kynnet ovat nyt niin pitkät, että sikiö voi raapia itseään''





Eilen poksahti täyteen 34+0 <3 Enää 41 päivää vauvan arvioituun saapumisaikaan! Pian koko meidän perheen elämä tulee muuttumaan kun uusin tulokas saapuu masun tälle puolelle. Kieltämättä minuun on viime päivinä iskenyt ''lievä'' paniikki sillä valmistelut vauvaa varten ovat kesken, oikeastaan niitä ei ole edes aloitettu. Kaikki vauvanvaatteet odottavat vielä varastossa pesua ja kaappiin viikkausta (kaappiinkin pitäisi ensin tehdä tilaa). Samoin on kaikkien vauvaa varten hankittujen tavaroiden laita. Tuolla ne vielä varastossa odottavat noutajaansa. Tuplarattaat on sentään jo ostettu, mutta nekään eivät vielä ole täällä vauvaa odottamassa, vaan säilössä Samin veljen luona. Tutit, pullot, puhdituspyyhkeet, voiteet, talkit, siteet, liivinsuojat jne. ovat kaikki kaupassa! 


Perjantaina aloitin talviloman ja ensi perjantaina aloitan äitiysloman , joten viimeistään tuolloin on otettava itseään niskasta kiinni ja valmistelut vauvaa varten laitettava täytäntöön. Huvittavinta on se, että kun odotin Onnia, oli pinnasänkykin pedattu ja raskausviikolla 13 ja viimeisetkin vaatteet silitetty kaappiin odottamaan rakenneultran jälkeen. 

Tämä raskaus on eronnut ensimmäisestä siinä, että olen ihan jatkuvasti jääkaapilla kurkkimassa, mitä voisin pistää suuhuni seuraavaksi. Toki ruokahalu kasvoi myös Onnia odottaessa, muttei koskaan näihin mittoihin! Raskauden puolen välin jälkeen painokin nousi kovaa kyytiä, mutta on onneksi sittemmin tasoittunut ja hieman pudonnutkin ja tähän mennessä painoa on kertynyt 4,1 kiloa alusta alkaen. Alkuraskaudessa himoitsin kaikkea suolaista ja rasvaista. Niitä himoitsen edelleen, mutta lisäksi nyt uppoaa myös kaikki makea ja imelä. 






Vihatuimpien lista on ruokapuolella lyhyt :D Kaikki pahat hajut ovat kuitenkin korostuneet alku- ja loppuraskaudessa ihan uusiin svääreihin ja edes tupakka ei enää himota..koskaan! Välillä se tuoksui jopa hyvälle, mutta nyt en yksinkertaisesti voi sietää sitä hajua. 

Alle kaksi viikkoa aikaa viimeiseen ultraan ja synnytystapa-arvioon. Vähitellen raskaudesta alkaa tulla todellisempi (viimeinkin:D) ja olen alkanut pohtia yhä enemmän ja enemmän, millaista arki tulee vauvan syntymän jälkeen olemaan. Voin myöntää, että ihan oikeasti jännittää! Nyt on kuitenkin viimeiset hetket aikaa nauttia potkuista ja myllerryksestä masun sisällä, tuskin tulen kokemaan tätä enää koskaan uudelleen. 

Kasva kaikessa rauhassa pikkuinen, täällä sinua odotetaan!

5 kommenttia:

  1. Miten teillä on tuleva isoveli suhtautunut siihen että saakin olla taas kotona eikä päiväkodissa? :) huomasitko että vaikuttiko päiväkotiarki Onniin jotenkin rasittavasti vai oliko aina ilomielin siellä :)? Nauti raskauden loppuviikoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä selvästi nauttii kun saa aamulla nukkua pitkään rauhassa sohvalla kölliä äidin vieressä lastenohjelmia katsellen. Mutta kyllähän Onni päiväkodissakin loppuajasta viihtyi, varsinkin salipäivistä ja retkipäivistä nautti kovasti kun sai purkaa energiaa ihan eri tavalla kuin kotona, nyt ollaankin tällä viikolla aloitettu muskari, että saa vähän ikäistänsä seuraa ja jotain aktiviteettia normiarkeen :) Päiväkoti missä Onni oli, oli kyllä ihana paikka! Sen jälkeen kun Onni tottui hoitoon, hän tykkäsi aina jäädä ja olla siellä, vaikka hyvillä mielin kotiin aina lähtikin. Hassua, silloin kun laitoin Onnin hoitoon, mulla oli hirmuisen pahamieli, kun joutui niinkin pienenä hoitoon ja nyt kun hoito loppui niin mulla oli pahamieli, ettei Onni pääse osallistumaan enää kaikkeen kivaan ja pääse leikkimään päiväkotiin :D Naisen (ja äidin) mieli on ihmeellinen.

      Poista
  2. Täällä kans yks joka varmaan jättää ihan viime tippaan kaiken järjestelyn :D Ei vaan oo jaksanut laittaa mitään valmiiks. Onneks täällä vasta viikkoja 28 eli vielää on aikaa :)
    Esikoista odottaessa oli kans kaikki valmiina jo hyvissä ajoin.

    Ihana tuo masu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännää kuinka erilaisia voikaan ensimmäinen ja toinen raskaus olla! Aika vaan menee kaikkeen muuhun, kun on tuo yks ilopilleri jo päiviä rikastuttamassa :)
      Ihanaa loppu odotusta sinulle <3

      Poista
  3. Kyllä kaikki järjestyy! Sami sitten hakee kaupasta ne puuttuvat kamat jos et itse ehdi. Olehan itsellesi armollinen, kun olit välillä niin kipeäkin, toivottavasti et enää :) Toivoopi äiti

    VastaaPoista