Tuosta taimesta on hyvää vauhtia kasvamassa tomera taapero, jonka perässä ei varmaan pysy kukaan :)
Millainen meidän Onni on?
Onni konttaa nykyään hurjaa vauhtia eteenpäin, housut kuluu polvista käsittämätöntä vauhtia maailmaa tutkiessa. Hän nousee mitä tahansa tukea vasten seisomaan ja kävelee tukea vasten nopeasti paikasta toiseen. Uutena juttuna on tullut seinistä tukea pitäen kävely ja samalla seinää kämmenillä läpsytellen :D
Taaperokärry on jo pitkän aikaa ollut kovassa käytössä ja sen kanssa kurvailu kuuluu lempitouhuihin.
Pari senkunttia pysytään jo pystyssä myös ilman tukea, mutta tätä taitoa ei vielä kovin paljon esitellä.
Onni osaa vilkuttaa takaisin kun hänelle vilkuttaa ja sanoo hei hei , mutta tämänkin hän tekee vain tahtoessaan ei joka kerta. Tavujokeltelua tulee runsaasti ja veikkaanpa, että kun puhe pääsee vauhtiin kunnolla, on juttujen määrä rajaton. Sanoja, joita Onni osaa selvästi jo sanoa on: äiti ja ei.
Kävelyharjoituksien lisäksi Onnin lempileikkejä ovat kaikkien kiellettyjen tavaroiden ja asioiden tutkiminen. Silmät saisi olla äidillä tosiaan myöskin selässä. Muutamaan kertaan wc:n oven jäädessä auki, on meikit löytyneet vessanpöntöstä, wc-paperit silputtuna ympäri vessaa ja vaipat leviteltynä sinne tänne. Laatikot avautuvat silmän välttäessä ja kyytiä on saanut niin äidin kaksplus ja vauva lehdet, kuin myös isän alibiaineisto. Kerran myös biojäteastian sisältö on löytynyt keskeltä keittiön mattoa. Joskus joutuu laskemaan kymmeneen sotkuja siivotessa.
Onni syö 4-5 kertaa päivässä, vaihtelevalla menestyksellä. Aamulla maistuu desi 4-viljan/kaurapuuroa, jonka sekaan on laitettu joko itse keitetttyä marjasoppaa tai hätätapauksessa kaupan hedelmäpilttiä. Nyt kun Onni on tottunut itse tehtyihin mansikka-, vadelma-, mustikka- ja lakkasoppiin, ei nuo kaupan purkit tahdo tehdä kauppaansa.
Lounas ja päivällinen sisältävät yleensä molemmat lihaa, perunaa/makaronia/riisiä ja kasviksia. Toinen näistä on itse tehtyä kotiruokaa ja toinen kaupan purkkiruoka. Yleensä Onni syö lounaalla kotiruokaa ja päivälliseksi pilttiä. Tässäkin pikkuhiljaa on käynyt niin, että (vihdoin ja viimein!) äidin/isin tekemät ruoat uppoavat paremmin, kuin kaupan soosit. Onnin lempi kotiruokiin kuuluu mm. kanakeitto, uunikala, spaghetti ja jauhelihakastike, makkarakastike, munakas sekä makaronilaatikko. Nykyään tehdään ruoat jo ihan normaaliin maitoon ja kermaakin uskalletaan käyttää, kun maha tuntuu sen kestävän. Suolaa Onni ei vielä syö, ruoka maustetaan suolattomalla yrttiseoksella, sipulilla, valkosipulilla, pippurilla, tomaattipyreellä jne.
Iltapalaksi uppoaa samanmoinen annos puuroa, kuin aamupalaksi. Lisäksi Onni juo ruolla maitoa pieniä määriä lasista tai nokkiksesta ja vielä jokaisen ruokailun päälle tuttipullosta 150-200ml maitoa. Huomenna on pikästä aikaa neuvola ja saa nähdä onko ruokaa uponnut riittävästi masuun. Neuvolakuulumiset siis huomenna!!
Onni nukkuu yönsä hyvin. Nykyään yleensä poikkeuksetta heräämättä lainkaan. Unille Onni menee noin klo 21.00 ja herätys on lähes aina klo 8.00. Kuuden jälkeen, kun käyn hereillä käyn yleensä nappaamassa Onnin kainaloon aamun viimeisiksi tunneiksi. <3 Siinä sitten voidaan heräillä ihan rauhassa yhdessä päivään.
Päiväunia Onni nukkuu pääsääntöisesti kahdet. 1-3 tuntia kerrallaan, riippuen kuinka aktiivinen aamu/aamupäivä on takana. Vauvauinnin jälkeen meillä nukutaan poikkeuksetta useampi tunti ja ruoka maistuu hyvin! Sitten kun on päiviä, jotka vietetään vain kotona, riittää lyhyemmät päiväunet.
On myös asioita, joista Onni ei tykkää yhtään. Näihin lukeutuvat mm. vaatteiden pukeminen, vaipan vaihtaminen, asoista kieltäminen, kaukalossa istumisesta ja hampaiden pesusta.
Luonteeltaan meillä asuu iloinen, nauravainen, määrätietoinen, sylittelystä pitävä lapsi <3 Oikea aamuaurinko!
Kauppaan lähdössä!
Nahkatakki: KappAhl
Housut: NameIt
Sukat: Ciraf
Lapaset: Mummun tekemät
Aurinkolasit: BabyBanz
Onni on jo tosi taitava! Neela ei oo vielä sanonu yhtäkään sanaa, sitä ootellessa :)
VastaaPoista