Ajattelin, että tuote on kuin nakutettu meikäläisen vartalolle. 10 kuukautta sitten koettu synnytys ja sitä edeltänyt raskaus jättivät kehoon väistämättä jälkensä. Aika on osittain tehnyt tehtävänsä ja arvet ovat jo jonkin verran vaalentuneet siitä, mitä ne pahimmillaan olivat. Siltikin, vyötäröllä näkyvät arvet vielä selvästi ja ahkera rasvaus perusvoiteella ei ole arpien tuloa ehkäissyt.
Olen testainnut tuotetta noin kuukauden ajan ja vaikka arvet nyt eivät (ainakaan vielä) ole häipyneet näkymättömiin, ne ovat tasoittuneet paremmin osaksi muuta ihoa, eivätkä ole enää yhtä koholla kuin ennen. Lisäksi olen ollut huomaavinani pientä muutosta myös arpien värissä ehdottomasti parempaan suuntaan :)
Arvet kuukausi taakse päin.
Arvet tänään.
Olen käyttänyt voidetta kerran vuorokaudessa, aina suihkun jälkeen. Parhaimman tuloksen varmasti saisi, jos jaksaisi rasvata ihoa 2 kertaa päivässä. Tietysti jo olemassa olevat arvet ovat vaikeampia saada huomaamattomiksi. Voi kumpa tämä tuote olisi ollut markkinoilla kun odotin Onnia, olisin ehkä välttynyt pahimmilta viiruilta. Tai sitten en, arpien tulo kun on aika paljon myös geeneistä kiinni.
Voide levittyy helposti ja on miellyttävän tuoksuinen, ei yhtään liian voimakas. Annostelu on helppoa pumpun ansiosta, eikä Onnikaan ole päässyt itse voiteeseen käsiksi. (Samaa ei voi sanoa mun jalkarasvasta). Aion ehdottomasti jatkaa tuotteen käyttöä ja mielenkiinnolla odotan, kuinka arville käy.
Bepancare emulsiovoide vaikuttaa kolmella tavalla:
- Centella Asiatica -uute stimuloi kollageenin tuotantoa ja vahvistaa venynyttä ihoa – auttaa ehkäisemään raskausarpien muodostumista ja vähentämään jo muodostuneita arpijuovia.
- Dekspantenoli ja glyseroli ravitsevat ja kosteuttavat ihoa sekä edistävät ihon toipumista – ihosta tulee pehmeä, joustava ja kimmoisa.
- Oliiviöljy ja ihon omat lipidit vahvistavat ihon suojakerrosta.
Lisää tietoa tuotteesta löydät TÄSTÄ!
Bepancarea löydät apteekeista kautta maan.
Minkä tuotteiden nimeen sinä vannot kauneudenhoidossa?

Ite en usko tommosii raskausarpien ehkäsyyn. Kun jostain luin että tutkimuksessa todettu ettei niitä pysty ehkäsee, sillä on osaks perinnöllistä saatko. Toi hoitokin on että uskonko vai en. :D Seuraan mite sul vaikuttaa ni saatan uskoo ;)
VastaaPoistaHIH :D Kuulut siis samaan joukkoon mun kaa, oon skeptinen mut aina voi kokeilla ja yllättyä positiivisesti!
PoistaMulla repes nahka todella ilkeen näkösesti, näytin oikeesti joktain tiikerin raatelemalta :D Ja ite myös skeptisenä lähin koittaa louis vidmerin remederm (kirjotinkohan nyt oikein) arpi rasvaa ja mulla ne kyllä oikeesti hävis näkyvista suht hyvin :D tiiä sitten onko oikeesti ollut siitä rasvasta apua vai onko ne vaalentuneet vaan ajan saatossa..
VastaaPoistaTätä sun esittelemää rasvaa voisin ehkä ostaa kokeiluun kyllä :p
Itse on ole kuullutkaan tuollaisesta rasvasta. Hassua, kun yritin silloin tutkia kaikki vaihtoehdot kun odotin Onnia :o
Poista