keskiviikko 1. tammikuuta 2014

2013, elämäni onnellisin vuosi.


Tammikuu:

Olin juuri käynyt nt-ultrassa, jossa olimme saaneet kuulla, vauvan voivan massussa enemmän kuin hyvin. Lähdettiin Helsinkiin ostamaan yhdistelmävaunuja, sillä oli voittanut arvonnasta Stockmannille 1000 euron lahjakortin. Masu alkoi pikkuhiljaa saada vauvamahan muotoa ja minä tein aivan innoissani hankintoja vauvaa varten. Vaunutkin oli saatava heti, eikä myöhemmin.

 

30. tammikuuta 
''Löytyihän ne! Täydelliset vaunut, sellaiset joista olen haaveillut ihan raskauden alusta saakka. Eli Emmaljungan duo edget, värinä capri brown ja rungoksi välittiin classic chrome''. 

23.tammikuuta
  ''Masu on pieni pyöreä näillä viikoilla 14+6:''
 


Helmikuu:

Masu pyöristyi ja raskauden puoliväli lähestyi. Edelleen tein uusia vauvan hankintoja lähes päivittäin. Jouduin viettämään helmikuussa myös yhden yön sairaalassa minua piinanneen tulehduksen vuoksi. Rakenneultra tehtiin raskausviikolla 20+0 ja saimme tietää odottavamme pientä poikaa <3 Tosin heti tätä tietoa ei blogissa paljastettu.

Torstai 21.helmikuuta rv 19+0

''Menneen viikon aikana minua on koetellut jokin kummallinen tauti, johon ei sitten tunnu selitystä eikä syytä löytyvän millään. CRP oli koholla ja syytä selviteltiin niinkin tarkasti, että jouduin sitten yhden yön sairaalassa makoilemaan ja olemaan tarkkailussa ja antibioottihoidossa. Onneksi taas ollaan kotona, omassa rauhassa <3 Mutta täytyy kyllä antaa oikeasti suuri kiitos sairaala henkilökunnalle, niin hoitajille kuin myös erityisesti siivoojille, joita valitettavasti niiin vähän arvostetaan :(huomiovat potilaat ja tulivat juttusillekin). Erittäin ihania ihmisiä kaikki! Ja pääasia, että masuasukilla kaikki kunnossa.''

 

Torstai 28.helmikuuta rv 20+0

''Tänään meillä oli ohjelmassa rakenneultra synnytyssalissa. '' Rakenteet näkyviltä osin normaalit. Virkeä, aikaa vastaava sikiö. Istukka takaseinämässä, lapsivettä normaali määrä'' Näin sanaili kätilö äitiyskorttiin. Painoa oli pienokaisella jo 306grammaa ja pituuttakin reilu 20cm <3''



Maaliskuu: 

Kävin useaan otteeseen äitiyspoliklinikalla supistusten vuoksi ja olinpa muutaman kerran myös sairauslomalla. Lisää, lisää ja vielä kerran lisää ostelin vauvalle vaatetta. Kuvailin raskausmahaani myös ahkerasti ja valittelin blogin puolella myös niitä kuuluisia ihanan kamalia raskausvaivoja. Tunsin vauvan liikkeet ensimmäistä kertaa raskausviikolla 18 ja maaliskuussa sain potkuja jo kuvattua kameralle saakka.

Tiistai 19. maaliskuuta rv 22+5

''Ollaan tosiaan ajateltu Samin kanssa osallistua tuohon neuvolan järjestämään perhevalmennukseen. Tämä on kuitenkin meidän ensimmäinen lapsi ja mistään tiedosta ei voi olla haittaa, sen verran suuri elämän muutos on kuitenkin kyseessä. Sittenpähän sen näkee, koetaanko tämä juttu hyödylliseksi vai ei. Perhevalmennus kestää aina muutaman tunnin kerrallaan ja sitä on muutaman kerran kuukaudessa.''

Perjantai 22. maaliskuuta rv 23+1

''Tänään oli äitipoli aika.. Kohdun tilanne oli rauhoittunut, mutta kanava lyhentynyt 1,6cm ultraäänellä mitattuna.. Joten tämän mamman joutenolo sen kun jatkuu vaan. Nyt täytyy oikeasti keksiä jotain mukavaa tekemistä, jotta saa ajan kulumaan! Pienokaisen paino oli jo 658grammaa <3 Hurjaa vauhtia mini kasvaa..''

 
Raskausajan aamupala


Huhtikuu: 

Tässä kuussa jouduin jäämään töistä lopullisesti pois kohdunsuun tilanteen vuoksi. Kokosin Samille isyyspakkauksen, kokeilin paljon erilaisia ruokareseptejä ja odotin entistä enemmän pikkuihmisen maailmaan saapumista. Myös 8 kiloa äitiyden iloa saapui postin mukana, kun äitiyspakkaus saapui. Kävin myös keskiraskauden ultrassa raskausviikolla 28.

Torstai 25. huhtikuuta rv 28+0

''Tänään luovutin Samille isyyspakkauksen, miehekkääseen sydänharsoon paketoituna tietenkin :''


  ''Isyyspakkaus sisälsi:
* Aiheeseen johdattelevan kortin (oikeuttaa myös yhteen ''vapaudut vaipanvaihdosta'' -kertaan)
* Kaksi midi ja mini kokoista vauvan vaippaa
* i <3 dad lyhythihainen body
* Vauva: Omistajan opas -kirja
* sikarirasia
* Skottilaista 15 vuotta vanhaa viskiä
* Samsung X Cover -puhelin''

Toukokuu:
Astelimme Samin kanssa avioliittoon toukokuun alkupuolella, masu alkoi jo todellakin muistuttaa vauvamahaa, eikä kukaan voinut enää erehtyä siitä, olinko raskaana vaiko en. Kävin ahkerasti ripsi- sekä kynsihuolloissa, halusin pitää ulkonäöstäni extra hyvää huolta nyt kun siihen vielä oli aikaa. Tässä kuussa syntyi meille myös ihana kummipoika.

Maanantai 13. toukokuuta rv 30+4

''Perjantaina 10.5.2013 klo: 14:00 Sanoimme Samin kanssa Tahdon papin edessä ja kahden todistajan läsnäollessa.
Haluttiin pitää vihkitilaisuus pienenä ja intiiminä, eikä kukaan ollut asiasta tietoinen paljon etukäteen. Äitini ompeli minulle morsiuspuvun (josta ei valitettavasti vielä ole kuvaa) ja hän ja hänen miehensä olivat sitten todistamassa tapahtumaa.
Näin minusta tuli ensimmäistä kertaa Rouva ja vaimo..ja valehtelematta sain maailman parhaan aviomiehen rinnalleni.''


''Paljon naineet, vasta vihityt!''

''Herra ja Rouva ensimmäisenä aamuna avioparina :)''
''Onni ei tule etsien, se tulee eläen''

Tostai 30. toukokuuta rv 33+0

''Olen alkanut siis täyttää tulokkaalle vauvakirjaa, jonka sain ilmaiseksi kun liityin Vau:n nettisivuille käyttäjäksi. Kirja on tosi ihana, koska siinä on runsaasti sivuja, joita täytellään jo odotusaikana ja sitten tietysti sivut vauvan syntymälle ja kehitykselle aina ensimmäisen ikävuoden loppuun saakka.''
 

Kesäkuu:
Tässä kuussa vauva oli viimein täysiaikainen ja odotimme miniä syntyväksi hetkenä minä hyvänsä. Kävimme perhevalmennuksissa, teimme viime hetken hankintoja vauvaa varten, piipahdimme pienimuotoisella häämatkalla Jyväskylässä, pakkailtiin sairalaakassia ja vietettiin juhannusta.

Tiistai 4. kesäkuuta rv 33+5

''Lähdettiin viikonlopuksi perukkaan mun appiukon luokse maaseudun rauhaan. Oli kyllä pitkästä aikaa mukava nauttia kesästä maalla. Kävin mato-ongella, josta saaliiksi tarttui 9 kalaa, kaksi ihan paistokelpoista ahventa..''

 

 ''Viime viikolla tehtiin yksi viimeisimpiä hankintoja. Ostettiin paikallisesta Lastentarvikkeesta Tiny Loven Rocker Napper. Eli tuollainen kehto, josta saa myös sitterin ihan yhdellä käden liikkeellä. Tässä on myös värinä ja musiikki ominaisuus. Ajateltiin, että voisi alkuun olla kätevä ensisänkynä, ettei aina päiväunille (ja alussa kun vauva nukkuu myös päivällä PALJON) niin tartteis viedä pinnasänkyyn pötköttämään. On niin kätevän kokoinen, että voi pitää vaikka päivällä olohuoneessa ja siihen laskea vauvan nukkumaan (jos raaskii).. Ja sitten myöhemmin käyttää tosiaan sitterinä tai keinuna. Tässä on niinkun kolme toimintoa yhdessä.''
 

Torstai 6. kesäkuuta 34+0 
''Tänään iltapäivästä oli parin tunnin sessio synnytyssalissa ja vastasyntyneiden osastolla. Hyödyllinen käynti, täytyy sanoa että hyödyllisin noista kaikista perhevalmennus kerroista. Jopa Sami kehui tutustumista hyväksi kokemukseksi. Tietää edes vähän mitä odottaa :) Käytiin siis läpi synnytyksen kulkua, milloin lähteä sairaalaan, kivunlievitys menetelmiä, synnytyksen kolme vaihetta jne.. Sit käytiin kiertelemässä muutamassa synnytyshuoneessa ja tutustuttin niissä oleviin välineisiin ja asentoihin, jotka on hyväksi todettu avautumis- ja ponnistusvaiheessa. Nähtiin myös sektiosali ja keskola ja lopuksi se osasto, jonne salista sitten siirrytään.''
Heinäkuu:

Onni syntyi! <3 Ehdottomasti elämäni paras hetki ja muisto tähän saakka. Tuo kuukausi meni aivan täysin vauva- ja hormonihuuruissa. Näin kaiken vaaleansinisten sydänlasien läpi : D 

Lauantai 6. heinäkuuta

''Pieni hurmuri syntyi tänään ja sulatti mamman ja isän sydämet <3 Painoa 2850grammaa ja 46cm rakkautta! Lisää myöhemmin kun malttaa pitää silmiä erosta pojasta..''

10. heinäkuuta

''Eilen päästiin pojan kanssa kotiin <3
Sairaala henkilökunta oli tosi ihanaa niin kätilöt kuin osaston hoitajat. Koti on kuitenkin aina koti.
Ja voi tuota pientä ihmislasta, kuinka osaakaan olla ihana!
''

 
Lauantai 20. heinäkuuta
 
 ''Tässä kahden viikon aikana on vauva tavannut jo kaikki hänelle läheisimmät ihmiset; sukulaiset, mummut, ukit, kummit. Ollaan käyty useana päivänä vauvan kanssa vaunuilemassa, kaupassa ja kyläilemässä tuttavien luona.''

Elokuu:

Elokuussa nautiskeltiin uudesta perheenjäsenestä ja opeteltiin olemaan perhe. Sami oli isyyslomalla ja kävimme ulkoilemassa perheen kesken päivittäin. Minä ja Sami juhlimme molemmat syntymäpäiviämme elokuussa, samoin kävimme vauvan kanssa myös siskoni miehen syntymäpäivillä, vauva puettiin parhaimpiinsa :)  Itseäni vaivasi mm. kohtutulehdus ja myös väsymys ajoittain. Vauvamme täytti 1 kuukauden. Tuntui, että hän oli tuolloin niin suuri (entäs sitten nyt!).  Tässä kuussa myös reissasimme paljon, vauva oli ensimmäisen yönsä mummolassa, Kuopiossa käytiin veljeni luona ja olipa ensimmäinen virallinen neuvolakin tuossa kuussa.

Maanantai 5. elokuuta




''Tänä aamuna heti herättyäni pillahdin itkuun! Syynä tähän (hormonien lisäksi) oli se, että tajuntaani iski se tosiasia, että meidän pieni vastasynynyt vauvamme on kasvanut viime viikkoina aivan hurjaa vauhtia. Osa lempi bodyista ja muista vaatteista on jo jouduttu laittamaan pois muovikassiin menneellä viikolla, kun eivät enää vauvalle mahdu. Ja tänään myös vauvan aamutoimien yhteydessä huomasin, että seuraavaksi on jo ostettava 2 koon vaippoja, sillä ykköskoko käy auttamatta liian pieneksi js alkaa hieman puristaa pullistuneita reisiä.''

Tiistai 27. elokuuta

'' Nuku nuku sylissäni, keskipiste elämäni.

  Paina pääsi rinnalleni, olen tässä lapsoseni.
  Ruokin, hoivaan, tuudittelen.
  Leikin, laulan, lohduttelen.
  Riisun märät vaipat sulta, iltaisin saat kylvyn multa.
  Nauran sinun iloasi, itken sinun itkujasi.
  Kasva,vartu, nauti, juokse unelmien suurten luokse.
  Tartu joka tilaisuuteen, kompastu ja jatka uuteen.
  Ole vapaa, pidä pääsi, elä omaa elämääsi.
  Pikkuiseni, kultaseni, olet suuri rakkauteni ''.



Kanaa pestolla ja vuohenjuustolla
Resepti TÄSSÄ

Syyskuu:

Tässä kuussa juhlittiin vauvan ristiäisiä, hän sai nimekseen Onni Aukusti. 
Tein blogin puolella myös ensimmäisen päivä kuvina postauksen, tämä oli kiva toteuttaa!
Blogilleni aukesi myös Facebook -sivut!
Ensimmäistä kertaa blogissa kirjoitin hieman syvällisempää pohdintaa IHAN TAVALLISTA ELÄMÄÄ -postauksessa.
Tostai 5. syyskuuta


Onni Aukusti

Keskiviikko 18. syyskuuta

''Ja kun ollaan parisuhteessa, naimisissa tai ei, löytyy kumppanista aina myös sellaisia luonteenpiirteitä, tapoja, tottumuksia ja muita asioita, jotka ärsyttävät ja tietyissä tilanteissa voivat ärsyttää ja kiivastuttaa niin kovasti, että soppa on syntynyt ja riita on valmis! Toisinaan pientä kiukuttelua, kun toinen ei toimi tahtomallaan tavalla esimerkiksi siivouksen, roskien viemisen tms. suhteen. Joskus harvemmin toinen ärsyttääkin astetta enemmän, jolloin riita on sanallisesti hyvinkin kärkäskielistä ja voimakkuudeltaan isompaa''

 '' Joskus saa myös ihan luvan kanssa olla väsynyt. Ja sen voi myös ihan luvan kanssa myöntää. Vauva-arki on hektistä ja vaativaa. Olisi naivia väittää muuta. Toisinaan illan tullen olen ollut ihan varma, etten yöllä saa silmiä auki, kun Onnilla on ruoka-aika. Väsymys on ollut niin painostavaa. Jostain sitä kuitenkin aina kummasti on voimia löytynyt ja joka ikinen yö jaksaa nousta syöttämään lapsensa. Eikä sitten oikeastaan edes väsytä. Imetys on niin ainutlaatuista ja läheistä lapsen kanssa, että myös väsymyksen keskellä olen siitä pystynyt nauttimaan. Myös aamulla voi väsyttää, onneksi en ole yksin. Onneksi Onni nukkuu aamuisin lähes yhdeksään. Ja silloin kun väsyttää voi reilusti sanoa siitä toiselle, joka sitten viihdyttää ja hoitaa lasta hetken, että saa luvan kanssa vielä levähtää ja painaa silmänsä kiinni. Nauttia hetkestä! Luultavasti myös mies on huomannut sen tosiasian, että ''väsynyt äiti ei palvele ketään''.

 


Lokakuu:

Aloitimme Onnin kanssa mammabicin, vauvojen ja äitien yhteisen harrastuksen.
Onni täytti jo 3 kuukautta ja blogissani järjestettiin blogihistorian ihka ensimmäinen arvonta.
Julkaisin toisen hieman syvällisemmän postauksen tupakoinnista ja sen lopettamisessa SIMPPELISTI SAVUTON -tekstissä.
Onni sai myös ihka ensimmäistä kertaa elämässään maistella maidon lisäksi soseita.
Listasin myös lempparivaatteita ja tärkeimpiä ja turhimpia vauvahankintoja.

Torstai 24. lokakuuta

''Kun valitsen Onnille vaatteita, minulle tärkeitä asioita ovat vaatteen istuvuus, käyttömukavuus, materiaali ja ulkonäkö. Suosin kirkkaita värejä, ne miellyttävät omaa silmääni ja useinhan lapsi puetaan vanhemman maun mukaan, ainakin vauvaiässä! Onnin päällä eniten nähdyt vaatteet ovat pääsääntöisesti H&M:n, KappAhlin, Tutan, Lindexin ja NameIt:n. Vain muutama vaate ulottuu näiden ulkopuolelle.''



Sunnuntai 27. lokakuuta

''Rintamaidon ohella Onni on alkanut maistelemaan pienissä erissä erilaisia soseita. Porkkanaa, bataattia ja päärynää. Jospa näillä eväillä saataisi painokäyrä taas nousemaan entiselle tasolle. Onni on ihan tosissaan alkanut lakkoilemaan rinnalla ja nykyään mennään sillä systeemillä, että ensin pumpataan pulloon ja Onni tyytyväisenä juo maitonsa pullosta.''








Marraskuu:

Onni jo 4 kuukautta vanha. Blogin puolella kuulitte tarinan minusta ja Samista. 
Marraskuussa minua myös järkytti, kuinka alakoulu ikäiset lapset voivatkaan kiusata toisiaan. Päätin toimia kiusaamista vastaan. Tästä saitte lukea Vuoden V*ttumaisin -postauksessa.
Marraskuussa juhlimme veljeni häitä ja isänpäivää!
Äiti lähti ulos tuulettumaan vauva-arjen keskeltä, Onnille puhkesi kaksi hammasta ja hän oppi myös kääntymään selältä masulleen.

Maanantai 11. marraskuuta


''Aivan ihana viikonloppu takana päin! Lauantaina juhlimme veljeni häitä ja sunnuntaina Samin ensimmäistä isänpäivää. Molemat päivistä kauan odotettuja ja omalla tavallaan ihania. Tuli syötyä niin hyvin viikonlopun aikana, että ei tainnut tämän päiväinen mammabic polttaa syödyistä kaloreista kuin murto-osan. Silti yksi asia on varma, hyvästä ruoasta en tingi! Tulkoonkin ylimääräisiä kiloja ja kaloreita, olen sitä mieltä että nuo ruoat ja maut olivat sen arvoisia. ''

 Isänpäivänä karitsaa amarillossa

Tiistai 19. marraskuuta

''Ruokakin oli ihanaa ja kävin hakemassa niin monesti lisää, etten edes kehtaa myöntää! Juomatkin olivat kohdallaan, niitäkin tuli ehkä maisteltua muutama liikaa, sillä sunnuntai aamuna ensimmäistä kertaa yli vuoteen päätä ikävästi jomotti. Toisekseen jostain syystä minulla oli huono omatunto. Olin ollut lähes kaksitoista tuntia pois Onnin luota. Ei tässä mitään, hänellä on maailman parhain ja rakastavin isä, joka ihan varmasti Onnin kanssa oli pärjännyt (jopa paremmin kuin äiti :D) ja jonka kanssa Onni myös viihtyy, eikä pode eroahdistusta tuona aikana. Kuitenkin aamulla podin niin huonoa oloa ja haisin todella pahalta, etten voinut ottaa lasta syliin heti herättyäni. Huono-omatunto tuli, kun huomasin Onnin naurattelevan ja hymyilevän leveästi isän sylistä. Olisin halunnut rutistaa ja lujaa, mutta en halunnut että Onni joutuisi haistamaan vanhan viinan, eikä tuttua ja turvallista äitiä. Meni pitkälle iltapäivään, ennen kuin touhusin Onnin kanssa normaaliin tapaan''

 
Onnin uudet 68cm vaatteet, Lindex

Joulukuu:

Onni lähestyy puolen vuoden ikää. Jouluhössötys on suuri koko kuukauden ajan. Auto hajoaa. Vietämme ihanan jouluaaton, Onni saa paljon lahjoja. Pyrin päivittämään blogia joka päivä, siinä totaalisesti onnistumatta. 

Blogin nimi vaihtuu!
Arvostelu Emmaljungan vaunuista. 
Tarina minusta.
Toinen arvonta blogin puolella.

2. joulukuuta
 
''Kaikki tarinathan alkavat aina lapsuudesta. Niin myös minun tarinani. Lapsuuteni oli onnellinen, lapsuudenkotini oli ihana ja voi kuinka sinne nykyään kaipaankaan (vanhempani siis eivät siellä enää asu). Koulu, jota kävin oli pienen pieni kyläkoulu. Lämmöllä muistelen myös kouluaikaa ja lähes jokaista opettajaa. Ystäviänikin muistelen lämmöllä. Ja yksi on aina ollut ylitse muiden, olemme tämän ystävän kanssa yhteyksissä tänäkin päivänä..Olemme olleet ystäviä siis yli 15 vuotta <3''




Joulukuun 18. päivä

''Ollaan päivät ja illat Onnin kanssa kaksin kotona, kun isimies painaa pitkää päivää/iltaa töissä (11-17h). Aika menee arjen pyöritykseen ja joulun valmisteluun ja juuri nyt tuntuu, että kirjoittamiselle ei tahdo löytyä aikaa :( Onni vaatii huomiota ja koti kipeästi imurin esille kaivamista.''



24. joulukuuta

Ihanaa joulua jokaiselle!


Ai miten niin, meillä on ollut vauvantuoksuinen vuosi? 
Toivottavasti tämä vuosi on yhtä antoisa ja tuo yhtä paljon ihania asioita tullessaan <3

1 kommentti:

  1. Toivotaan kaikkea hyvää ja antoisaa tällekin vuodelle. Ja otetaan nöyrästi vastaan myös ne hankalat päivät ja asiat, jotka kuitenkin kasvattavat meitä myös ja tekevät meistä ehkä hitusen pehmeämpiä, armollisempia muita (ja itseä) kohtaan ja opettavat luottamaan itseä suurempaan voimaan <3

    VastaaPoista