sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Vauvauintia ja sormiruokailua

Tänään se sitten alkoi, vauvauinti. Uinti alkoi 8:45 ja Onni kun on tullut vanhempiinsa aamu-unisuutensa suhteen, oli hänet herätettävä puoli kahdeksan aikaan aamupuurolle. Itse uinti sujui yli odotusten ja Onni nautti niin, että ihan ääneen välillä kiljahteli. Täällä on ihan uusi uimahalli, joka on avattu kaksi kuukautta sitten ja puitteet siellä uimiseen ovat upeat. Puoli tuntia oli juuri sopiva aika, lopussa alkoi väsymys painaa pikkuihmistä ja suihkutiloissa jo kiukutti. Kotimatkalla Onni nukahti ja nukkuikin pitkät aamu-unet uinnin päälle. Kävi muutaman tunnin aamupäivästä hereillä, söi spagettia ja jauhelihakastiketta sekä joi pullon maitoa ja jatkoi päiväunia vielä lähemmäs neljä tuntia. Väsynyt, mutta onnellinen vauva <3

Illasta posket alkoivat helottaa punaisena ja kiukku yltyi, mitä enemmän kello näytti. Ei auttanut iltapuuro, eikä hyssyttelyt. Kurkkasin suuhun ja kolmas hammas oli puhjennut vasemmalle ylös. Suppolla olo helpottui ja nyt tyytyväisenä yöunilla.

Onni on muutaman viikon sormiruokaillut soseiden syönnin ohessa. Hän on syönyt omasta kädestä jo mm. maissinaksuja, porkkanaa, omenaa, ruisleipää, jauhelihaa, patonkia ja tänään maisteli raastettua omenaa. Hyväähän se oli ja sotkuhan siitä tuli.





 Ihan ite!

 Kuka siivoaa sotkun? 

Tapahtumarikas päivä takana, nyt yöunille menee myös mamma.

ps. meillä oli tänään pitsasunnuntai.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti