Tämä postaus on nyt ihan kokonaan omistettu minulle, pitkästä aikaa! Äitiyden lisäksi olen kuitenkin yhä edelleen myös nainen ja vaimo. Minulle on tärkeää yhä edelleen pukeutua minua miellyttäviin vaatteisiin, meikata arkimeikki joka päivä ja yrittää pitää edes jollain tasolla h uolta itsestä. Viimeksi olen hemmotellut kunnolla itseäni ennen Onnin syntymää, kun kävin ripsihuollossa, kynsihuollossa ja parturissa. Vauvan syntymän jälkeen tärkeysjärjestys (ja rahatilanne) on muuttunut. Vaikka yritän näyttää ihmiseltä joka päivä, ei enää tule tuhlailtua itseen, sitä aina vain katselee kaikkea Onnille.
Joku voi pitää minua pinnallisena siksi, että haluan myös tuhlata silloin tällöin omaan ulkonäköön, vaikka olenkin äiti. Päätin kuitenkin, että nyt on korkea aika hemmotella myös vähän itseä ja niinpä tilasin itselleni muutamia uusia vaatteita. Tätä nykyä minulle on tärkeää vaatteissa ulkonäön lisäksi myös se, että ne sopeutuvat raskauden muuttamaan vartalooni, tuoden esiin hyviä puolia ja piilottaen huonoja.
Yksi lempivaatteistani Onnin syntymän jälkeen on ollut tuossa bannerinkin oikeassa laidassa näkyvä mustavalkoinen ''minimekko''. Päälläni se on mm. tässä, tässä ja tässä postauksessa. Syitä, miksi käytän tuota paitaa niin usein on siinä, että se on joustava, hyväntuntoinen päällä, kivannäköinen ja ilmeisen kestävä.
Halusin samanlaisen paidan eri värisenä ja onnekseni löysin samaisesta nettikaupasta tuon myös punaisena. Samalla sitten vähän intouduin ja tilailín muutaman vaatteen enemmän.
Vaatteet löytyivät siis nettikaupasta HerSecret.fi
Pitsimekko
Ihana rusettineule <3
Arkeen ja juhlaan..
Tämä on sama mekko, kuin tuo mustavalkoinen. Lempparini <3
Sinistä, sinistä..
Vaatteet on ihan mun tyylisiä ja ne on ihania, kun antavat anteeksi mun muutamat pienet ylimääräiset makkarat ja korostaa niitä hyviä juttuja, jotka on jäljellä. Tuotteet tuli kaksi päivää tilauksesta, ihanan nopeaa ja helppoa.
Ps. tämä ei sitten ole yhteistyöpostaus vaan olen aidosti innoissani kun vihdoin panostin itseeni ja nyt mulla on ihan vaikeuksia valita mitä laittaisin päälle ;)
Tosi kivan näköisiä :)
VastaaPoistaKiitoksia :)
Poistarakastuin tohon rusetti neuleeseen, aivan ihana! :)
VastaaPoistaJuu, se on aivan ihanan tuntoinen päällä <3
Poista