Lauantai aamu kiristi kovasti minun hermoja, sillä Sami lähti vielä ennen häihin lähtöä tienaamaan rahaa ja minä yritin sitten puoleen päivään mennessä ehtiä tekemään kaiken tarpeellisen. Syöttää Onnille bataattia, juottaa maitoa, pumpata maitoa matkalle mukaan, silittää kauluspaidat, käydä suihkussa, kihartaa omat hiukset ja laittaa kasvot siedettävään tällinkiin. Sitten vielä pukea kaikki juhlavaatteet sekä itsen, että Onnin ylle. Ja ehdin kuin ehdinkin :) Päästiin lähtemään kun kello löi 12 ja matkaahan täältä Kuopioon tulee ilman taukoja kaksi tuntia.Onneksi matka meni paremmin kuin hyvin, pysähdyttiin vielä abc:lle syöttämään Onni ja juomaan itse kahvit ja syömään ''aamupala''.
Hääjuhla oli kaunis, ihan niin kuin hääparikin! Juhlassakin Onni käyttäytyi vieraskoreasti ja pahimmilta itkuilta vältyttiin. Oikeastaan poika oli juttutuulella koko illan ajan. Syötiin ja juotiin hyvin ja nautittiin toistemme seurasta. Eipä paljon paremmasta väliä.
Onni juhlavaatteissa kotona.
Kaulusbody Name it, rusetti name it, henkselifarkut H&M, sukat H&M
Hymy herkässä mun rakkaimmilla :)
Koko perhe ''edustaa''
Mekko nelly.com,
bolero on äidin käsialaa
Lopulta uni vei pikkujuhlijasta voiton, kotimatka meni samoissa merkeissä.
Eilen oli sitten isänpäivä. Mulla on ahkera mies ja se oli myös eilen töissä, mutta onneksi työvuoro järjestyi niin, että hän pääsi kotiin jo kolmelta. Onnin kanssa askarreltiin isänpäiväkortit ja sitten kun isi kotiutui, odotti itsetehty kortti lahjan kanssa pöydällä. Saatiin melkein isi kyyneliin ;)
Lähdettiin illalla käymään vielä ukin luona ja siellä vierähtikin sitten koko iltapäivä. Alkuillasta lähdettiin sitten syömään Amarilloon isänpäivän kunniaksi. Siellä muuten talo tarjosi isi-ihmisille jälkiruoaksi viskijäätelö annoksen : P
Karitsaa medium
Äiti, Onni ja pähkinäsuklaakakku vaniljajäätelöllä <3
Viikonloppu oli paras pitkään aikaan :) Näillä eväillä jaksaa taas läpi harmaan syksyn!
Kuinka teillä vietettiin isänpäivää?








Me vietettiin isänpäivää kanssa, vaikkei vielä konkreettisesti isä olekkaan :) Vaikka itse lasken että ollaan jo äiti ja isä. :) Käytiin mäkkärissä syömässä ja oltiin kokopäivä kaksin piiitkästä aikaa! :)
VastaaPoistaMinäkin ajattelin jo viime toukokuussa äitienpäivänä olevani äiti, vaikka Onni oli vasta masussa. :) Me käytiin silloin hesessä syömässä :P
PoistaIhana pikkunen! :)
VastaaPoistahttp://betrinas.blogspot.fi/