minä ja hän

Kuinka meistä tuli me?

11.9.2011 sunnuntaina olin juuri palannut Helsingistä äitini ja hänen miehensä häistä. Olin saanut kunnian olla todistamassa heidän lupaustaan rakastaa toisiaan myötä ja vastamäessä. Illalla kotona tunsin suurta tylsyyttä ja turhautuneisuutta elämääni. En ollut tyytyväinen, en ollut onnellinen, en tiennyt oikein mitä olin. Olin suunnitellut muuttavani Helsinkiin ja aloittavani elämässäni täysin uuden sivun. Ajattelin, että ilmapiirin vaihdos oli sitä, mitä tarvitsin. Jotain muutosta tarvitsin, elämällä ei ollut päämäärää ja olin itseni kanssa täysin hukassa. Kesä, joka tuolloin oli kääntymässä syksyyn piti sisällään paljon baareissa istumista, viinilasin äärellä oloa ja humalahakuista juomista. Elämää, jota en osaisi enää itselleni kuvitella. En sano, etteikö kesään olisi mahtunut myös paljon hyvää, paljon rakkaita ihmisiä ja ystäviä ja heidän korvaamatonta seuraansa. Näistä ihmisistä olen yhä tänäkin päivänä kiitollinen, he ovat minulle tärkeitä ja osa on edelleen läheisimpiä ystäviäni.

Sunnuntai-ilta. Vuorotyötä tekevänä ihmisenä minulla oli myös maanantai vapaata. Soitin muutamalle ystävälle ja lähdimme istumaan iltaa paikalliseen kuppilaan. Väkeä oli vähän, ilta meni kuitenkin rattoisasti ystävien seurassa. Jossain vaiheessa ovesta astui sisään kolme nuorta miestä. En silloin olisi arvannut, että yksi noista miehistä tulee olemaan aviomieheni, lapseni isä! Baarissa ajauduimme samaan pöytään ja juttu luisti hyvin. Emme kuitenkaan tuolloin vaihtaneet numeroita tai mitään muutakaan, poistuimme eri teille. Seuraavana aamuna minua odotti kaveripyyntö facebookissa.

Tästä ensimmäisestä kohtaamisesta meni vielä muutama kuukausi eteenpäin, ennen kuin tapasimme toisemme kahvikupin äärellä. Facebookissa vaihuivat puhelinnumerot ja pitkään jatkuneen viestittelyn jälkeen annoin Samille luvan tulla käymään kahvilla (en olisi millään halunnut antaa periksi, sillä olin vakaasti aikonut muuttaa Helsinkiin ja en halunnut yhtäkään miestä sotkemaan tätä kuviota). Jälkeenpäin ajateltuna; KIITOS luojalle, että annoin meille mahdollisuuden.

Tästä kahvittelusta eteenpäin Sami käytännössä asui luonani. Erossa ei oltu tämän jälkeen kuin yksi yö (yritin vielä taistella tunteita vastaan ja tehdä lähtöä etelään). Sitten kun annoin periksi sille, mikä oli siinä vaiheessa jo selvää (olin enemmän kuin ihastunut) ovat asiat edenneet vauhdilla. 2011-2012 vuoden vaihteessa muutimme ensimmäiseen yhteiseen asuntoomme, lokakuussa -12 tulin raskaaksi ja saman vuoden joulukuussa menimme kihloihin. Tämän vuoden toukokuussa astelimme avioliittoon ja heinäkuussa sitten syntyikin Onni. Vaikka asiat ovat edenneet melkoista vauhtia, meille muutokset elämässä ovat tuntuneet luonnollisilta. Näin tämän pitikin mennä.

Vasta rakastuneet hotellilomalla.

Tykkään susta niin että halkeen.

Mihin minä oikein Samissa rakastuin? 

Ensimmäiseksi on pakko mainita hänen hymynsä. Siinä on jotain niin poikamaisen veikeää ja hurmaavaa. Pylly tulee hyvänä kakkosena! Sitten kun ajattelen syvällisemmin, rakastuin siihen kuinka hän tuntuikaan turvalliselta. Järeältä kalliolta, jolle pystyin puhumaan vaikeimmistakin asioista..hän ei tuominnut. Samalla hänestä huokui hurtti huumorintaju, elämää ei kannata ottaa aina liian vakavasti. Pisteenä i:n päälle hän rakastaa minua ehkä vaikeastakin luonteesta huolimatta. Olen tulinen ja temperamenttinen, räiskyvä luonne. Riitelen lujaa ja rakastan rajusti! Toisinaan luonteeestani johtuen, ajaudumme isoihinkin riitoihin, jossa mielipiteeni kuuluu ja näkyy. Lepyn kuitenkin yhtä nopeasti, kuin tulistunkin. Ehkäpä Sami rakastaa minua juuri siksi, koska olen tälläinen hiomaton timantti, josta löytyy särmää ja kulmikkuutta, mutta myös kiiltäviä sileitä ja tasaisia puolia. Tässä vastasinkin seuraavaan kysymykseen; mihin Sami rakastui minussa. Tämä tosin on vain oma näkemykseni asiasta. Kuka tietää? 

''Ainiaan vaikka tuulessa seisoisin
sinun vuoksesi rakkahin, rakkahin.
Sinut valitsin joukosta vieraiden,
yhä ainoa oot, jonka tarvitsen''

 

Yhden asian tiedän.

Rakastan Samia ja Sami rakastaa minua. 

Meillä on yhdessä mukavaa, huumorintajut käyvät yksiin kuin nenä päähän. Voimme olla toistemme kanssa juuri sellaisia kuin olemme. Kaksi ihmistä, jotka ovat päättäneet jakaa elämänsä yhdessä, myötä- ja vastamäessä. Niin kuin laulussakin sanotaan: ''Hetken onnelle hintaa jos kertyykin, yhä vieläkin hinnan sen maksaisin, pelkkää tyyntä en enää mä tahtoiskaan, tulkoon myrsky ja yö yhä uudestaan''! 

2012 elokuussa.

 

2013 helmikuussa, Onni vielä masussa.

Lopulta kahdesta tuli kolme. Pieni ihme alkoi kasvaa sisälläni viime lokakuun lopulla ja tuo pieni ihme täyttää ensi viikolla jo 4 kuukautta <3 Onni on hitsannut meitä kahta yhä enemmän yhteen niin ihmisinä kuin vanhempinakin. Minusta ja hänestä on Onnin myötä tullut perhe. 

''Voi kuinka kaikkivaltias noin olla voit,
Me sinut tehtiin mutta sinä meidät loit''