Rento perjantai ilta kotosalla, mikäs sen mukavampaa? Onni on ollut perjantain kunniaksi aivan erityisen hyväntuulinen. Herättiin vasta kymmenen jälkeen, syötiin tuhdit aamupalat ja lähdettiin vaunuilemaan. Onni nukkuikin useamman tunnin ja heräili uniltaan vasta neljän aikoihin. Siitä asti poika on ollut kuin naantalin aurinko :) Ollaan kulutettu energiaa jumppailemalla, leikkien ja seurustellen. Tässäpä parhaita paloja:
Edellisessä postauksessa jo kirjoittelinkin siitä, että omakin pylly täytyisi saada liikkeelle, sillä oma liikkumattomuus ja saamattomuus alkaa ahdistaa. No joka päivä tulee käytyä noin tunnin mittainen vaunulenkki. En halua riskeerata täysimetystä liialla laihtumisella, joten aloitan treenin vasta sitten kun Onni ei enää tissillä viihdy :)
Mamma lähdössä vaunuja pukkimaan
Onni sai viikolla postia kummitädiltä. Tälläinen ihanuus pipo löytyi paketista.
Loppupäivä ja ilta on mennyt rennosti hölläillen kotosalla perheen kesken. Lenkkiä ja ranskanperunoita, kainaloon käpertymistä, jutustelua päivän kuulumisista, kynttilänvalo. Mikä sen parempaa?



Ihana, suloinen Onni! Jäntevän oloinen vauva, miten se seisookin jo? Nauti vauva-arjesta suloisen pikkumiehen kanssa. Liityin lukijaksi.
VastaaPoistaTerkkuja http://kotiaitikoulu.blogspot.fi :stä!