sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Haasteen kimpussa!

Sain jälleen haasteen, Kiitos tästä kuuluu Eveliinalle ! :)


Haasteen säännöt ovat seuraavanlaiset:

1. Kerro pari asiaa itsestäsi tai päiväsi kuulumisista. Liitä myös kuva.
2. Vastaa haastajan kysymyksiin, jos se tuntuu sinusta mukavalta.
3. Huijaa ja muuta haastetta mieleiseksesi
4. Keksi vaikkapa 10 uutta kysymystä, koska 11 on outo luku.
5. Haasta paljon kivoja kavereita, äläkä ole kade, vaikka kaverilla olisikin enemmän lukijoita.

1. Tähän vuorokauteen on jo mahtunut varsin jännittäviä juttuja, vaikka vasta aamupäivää elellään.. Kolmen aikaan yöllä heräsin siihen, kun makuuhuoneessaa pörräsi kiukkuinen ja pöhnässä oleva ampiainen! Säikähdin ihan älyttömästi, varsinkin Onnin puolesta. Kaappasin pojan kainaloon ja tultiin olohuoneen sohvalle evakkoon loppu yöksi. No, Onnihan ei sohvalle osannut rauhoittua nukkumaan joten viime yö on mennyt enemmän kuin vähillä unilla..meillä molemmilla!  Nyt Onni on ruokailemassa ja meikäläinen vetelee kakkua ja kahvia naamaan, josko sitä näillä eväillä virkistyisi tähän päivään :)


2.
Onko sinulla lävistyksiä? Jos on missä?
- Ainoastaan korvissä reiät. Kielikoru on ollut, mutta sen olen ottanut pois jo 6 vuotta sitten.

Onko blogisi lukijoiden määrä sinulle tärkeää? Kuinka monta lukijaa sinulla on?
- Määrä ei ole tärkeää, pääasia on että tiedän että ainakin joku on tästä kiinnostunut :) Alunperinhän kirjoitin vain siksi, että Onni saa joskus tulevaisuudessa näistä kirjoituksista ns. leikekirjan. Rekisteröityneitä lukijoita on 11. Sivun näyttöjä yli 21 000. Anonyymeja siis aika paljon !

Mitä söit tänään aamupalaksi?
- kaksi leipää, jogurttia, kahvia ja kakkua

Monta ateriaa syöt päivässä?
- yhden lämpimän, monta monta kylmää..

Sano joku kaunis lause tähän loppuun.
- Usko, toivo ja rakkaus, suurin niistä on rakkaus <3

3. Huijaan ja muutan haastetta niiin, että jätän osittain toteuttamatta viidennen kohdan haasteesta. En haasta ketään yksittäisiä ihmisiä/blogeja! Jokainen ken uskaltaa voi haasteen tehdä ja vastata samalla alla oleviin kysymyksiin. Haastan erityisesti äitibloggaajat (joilla alle 150 lukijaa) tähän haasteeseen!

5.
Kysymykset minulta sinulle:

  •  Mikä vauva/lapsi/odotusarjessa on haasteellisinta? 
  •  Mikä on ihaninta/romanttisinta, mitä kumppanisi on sinulle tehnyt? 
  •  Montako lasta haluaisit?
  •  Onko avioliitto/parisuhteen rekisteröiminen sinulle tärkeä asia? 
  •  Mitkä asiat saavat sinut hyvälle tuulelle? 
  •  Oletko koskaan katunut valintoja elämässäsi? 
  •  Yksi suurin toiveesi? 
  •  Mikä muutos kehossasi oli sinulle suurin hyväksyttävä asia raskauden aikana? 
  •  Mikä asia saa sinut raivon partaalle? 
  •  Kapunki- vai maalaiselämä? 
  •  Pusu vai halaus?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti