torstai 5. syyskuuta 2013

Kastejuhla





1.9.2013 Sunnuntaina vietettiin pojan kastejuhlaa. Nimekseen poika sai siis Onni Aukusti. Täytyy kyllä todeta, että eipä olla koskaan ennen nähty poikaa niin rauhallisena kuin tuolloin sunnuntaina! Lähes koko päivän Onni nukkui milloin kenenkin sylissä.. Hetkittäin silmät kävivät auki, mutta uni vei aina äkkiä voiton ja pojan mennessään.

Olen kiitollinen ja iloinen, että meillä on aivan ihanat perheet molemmilla :) Ihmiset nimittäin tekivät läsnäolollaan juhlapäivästä ihanan <3 Myös pappi oli mahtava, vaikka aluksi minua kovasti harmittikin, kun ei saatu samaa pappia, joka meidät toukokuussa vihki avioliittoon. Jäi myös harmittamaan, ettei tullut mukaan kameraa, että olisi saanut kahvipöydän herkuista kuvia. Voin vaan todeta (ja kiittää!!) isosiskoa ja Onnin sylikummia ihanista herkuista ja äitiä, joka jaksoi tehdä minun suurta herkkua, lakkapiirakoita. Tarjolla oli siis:

  • Vadelma- ja mansikkatäytekakut
  • Lakkapiirakat
  • Juustoleipä ja lakkahillo
  • ässäkeksit
  • Lohi- ja kinkkuvoileipäkakut
  • Riisipiirakat ja munavoi
  • Kahvia ja mehua

Tilaisuus pidettiin läheisellä seurakuntakodilla, sillä omat hermot ja voimat ei olisi riittäneet kotona järjestettäviin juhliin. Ei tarvinnut stressata ollenkaan siivouksista, tiskeistä tai oikeastaan mistään muustakaan.







Onni sai myös ihania lahjoja, joita sitten kotona availtiin yhdessä ja äiti ainakin innosta puhkuen :) Monia ihania muistoja tuli kastepäivästä ja osa lahjoista täytyykin käydä kaiverruttamassa kun aikaa sen verran liikenee. Lahjaksi Onni siis sai Kasteristin ja -ketjun, Ensihammas ja ensimmänen hiuskiuhkura rekan, valokuvakehyksen, karusellisoittorasian, korulipas/soittorasia, ensiastiaston, enkelikoristeen, leikkimaton ja villapeiton (joka valitettavasti kuvista puuttuu, sillä se on jo käytössä turvakaukalossa ja kaukalo on autossa ja auto Samilla töissä).  Alla lahjat esittelyssä:



Kastepöytää koristi pieni sievä sinisävyinen kimppu, joka on edelleenkin erittäin hyvännäköinen, ei ole tehnyt elettäkään kuollakseen. Kuva tosin vääristää ja saa sinisen näyttämään violetilta..


Pojalla on nyt siis virallisesti nimi ja juhlat on juhlittu. Ihanaa <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti