maanantai 11. elokuuta 2014

Rakenneultrassa

Viikko sitten oli jännät paikat kun kävelimme Samin kanssa vastasyntyneiden osastolle, jossa tehtiin rakenneultra. Kaikki oli onneksi hyvin ja pikkuihme oli kasvanut normaaliin tahtiin ja kaikki rakenteet olivat muutoinkin kunnossa. Painoa vauvalle oli tuolloin kertynyt 340grammaa ja hän vastasi raskausviikkoja just eikä melkein <3 Kätilö kertoi vauvan olevan kohdussa istuma-asennossa ja näyttävän meille kieltään :') 

Alla olevassa kuvassa pikkuisen pää sivusta päin kuvattuna. Tämän lisäksi saimme mukaan vain yhden kuvan, josta ei ota kukaan kyllä mitään selvää.

''Tyttö tai poika toivon hälle luonteesi, tyttö tai poika sekä kauniit hiuksesi, olkoon tyttö tai poika kaikki hienot piirtees nää, tyttö tai poika ja loput minusta mitä jää''
Kai Jämsä-tyttö tai poika

Aivan ultrauksen loppupuolella oli minun pakko esittää kysymys sukupuolesta. En yksinkertaisesti malttanut olla kysymättä, vaikka ajoittain sitä harkitsinkin. Oikeastaan kysyin, onko vahva poikaoloni pitänyt paikkaansa. 

Ja olihan se. Meille syntyy toinen pieni prinssi <3

Tai ainakin melko varmasti, ihan 100% varmuudella kätilö ei pystynyt sanomaan, sillä napanuora ja pikkuisen kädet olivat sen verran edessä. Hän painotti arvauksen olevan vain hänen oma tulkintansa. No joulukuussa sitten saadaan lopullinen vahvistus kun vauva syntyy. 

Olo ei voisi olla enää paljon onnellisempi :) Meistä tulee toistamiseen äiti ja isä. Onni saa kunnian tulla isoveljeksi ja meidän perheemme täydentyy vauvan myötä! 

Viimein uskalsin asian julkaista myös täällä, sillä en ollut aivan varma, haluaako Sami pitää sukupuolen muilta salassa. Ensimmäisen päivän kierrellen ja kaarrellen vastailin uteluihin, mutta sain sitten Samiltakin vahvistuksen, että miksipä sitä turhaan salailemaan. Tämä on aivan käsittämättömän ihanaa <3

7 kommenttia:

  1. No niin, haluaako Onnin pikkuveli saman värisen villapuvun kuin isoveljelle on tulossa? Vai pitäiskö kuitenkin neuloa vaikkapa keltainen? Ihanaa odottelua :)

    VastaaPoista
  2. kiva kuulla että vauvala kaikki hyvin ja paljon onnea poika lupauksesta <3 !

    VastaaPoista
  3. Onnea pojasta <3 Meillä ois rakenneultra vähä vajaa kuukauden päästä! JÄnnittäää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Nää ultrat on aina yhtä kutkuttavan jännittäviä <3

      Poista
  4. Hirmusesti onnea poikalupauksesta :) On ne pojat vaan niin ihania!

    http://aitinaomanlainen.blogspot.fi/

    VastaaPoista