Kahta en vaihda.: elokuuta 2014

torstai 28. elokuuta 2014

Isä ja sen poika

Kun odotin Onnia, halusin kovasti Samin osallistuvan odotukseen. Niinpä hän kulki uskollisesti mukana jokaisessa neuvolassa, lääkärissä, ultraäänessä ja perhevalmennuksessa. Iltaisin pyysin häntä laittamaan kätensä vatsani päälle, jotta hän tuntisi pienen pienet potkut, terveiset vauvalta. Nautin jokaisesta kerrasta, kun hän silitteli vatsaani ja kyseli voinnistani. Sami oli se, joka osasi kasata lastenvaunut ja asentaa turvakaukalon telakkoineen autoon, kun tuli hakemaan minua ja Onnia sairaalasta kotiin.

Kyselin monen monta kertaa raskausaikana, miltä hänestä tuntuu tulla isäksi, millainen isä hän haluaa olla, mitä hän odottaa vauva-arjelta, rakastaako hän jo nyt vatsassa kasvavaa vauvaa? Sami vastasi, että hänestä vauvan tulo ei tunnu todelliselta, ennen kuin vauva todella on täällä kanssamme. Hän ei myöskään osannut antaa vastauksia kaikkiin satoihin kysymyksiin, mitkä mieltäni painoivat raskausaikana. Välillä minusta tuntui, ettei hän välitä ollenkaan, entä jos hänelle tämä ei olekkaan yhtä tärkeää kuin minulle? Mitä jos hän ei halua vauvaa yhtä kovasti kuin minä? Rakastaahan hän vauvaa sitten kun se syntyy?

Naiselle odotusaikana vauva on paljon konkreettisempi, kuin miehelle. Tietysti! Vauva kasvaa naisen sisällä, hän tuntee liikkeet, tuntee vartalossaan tapahtuvat muutokset ja luo sidettä lapseen koko odotusajan. Vauva ei kasva miehen sisällä, joten tavallaan oli itseltäni hölmöä odottaa, että toinen tuntisi kasvavaa vatsaa kohti yhtä voimakkaita tunteita kuin minä.

Kaikki epäilykseni isän rakkaudesta lastaan kohtaan haihtuivat lauantaina 6.7.2013 kun Onni syntyi maailmaan. Kun saavuimme aamupäivällä sairaalaan ja kätilö kertoi lapsen syntyvän vielä saman vuorokauden aikana, myös Sami vihdoin havahtui, meille tulee vauva, ihan oikeasti!

Ja sieltähän se tuli - alle kolmekiloinen pieni poika, meidän lapsemme. Aivan kuin ilmetty isänsä, tumma tuuhea tukka, ilmeiltään juuri kuin isänsä pienenä.

Sami ********

6. heinäkuuta 2013

Tänään Klo 16:32 Meille synty pieni tuuhea tukkainen miehen alku. Painoa 2850g ja pituutta 46cm. Koko perhe voi vallan mainiosti.

Siitä hetkestä alkoi isän ja pojan yhteinen matka kohti tulevaa. Siitä hetkestä asti olen tiennyt epäilykseni turhiksi. Ei ole suurempaa rakkautta, kuin rakkaus omaan lapseen. Ja noiden kahden välille se rakkaus syttyi heti. Äitinä olin ensimmäiset kuukaudet paljon kiinni vauvassa, en paljon muuta nähnytkään. Annoin kuitenkin Samille myös tilaa olla isänä pojalle. Hän sai hoitaa ja huolehtia, kun itse olin väsynyt. Kun kävin kampaajalla Onnin ollessa kahden viikon ikäinen, ei minun tarvinnut miettiä hetkeäkään pärjäisikö Sami vauvan kanssa. Kun lähdin ensimmäistä kertaa pois kotoa yhdeksi yöksi Onnin ollessa viisi kuukautta oli ikävä suunnaton, mutta silloin Sami sai hoitaa Onnia kokonaan itse, ilman minun neuvoja siitä, kuuluuko potkuhousujen olla bodyn alla vai päällä ja kuinka usein vauvaa syötetään. Nämä hetket ovat tehneet heidän suhteelleen hyvää.

Onni kasvoi (niin kuin kaikki vauvat tuppaavat tekemään) nopeasti. Pian hän alkoi liikkumaan ja seuraamaan ympäröivää maailmaa yhä enemmän ja enemmän. Päivä päivältä hän oppi uusia taitoja ja hänen luonteensa tuli paremmin esille. Kun Onni kasvoi, vahvistui isä-poika suhde entisestään. He touhusivat yhä enemmän yhdessä, täysin erilaisia leikkejä kuin minä ja Onni. Isi saa Onnin aina hyvälle tuulelle, vaikka päivä olisi ollut kuinka huono tahansa. Sama toimii myös toisin päin.

Muutama kuukausi sitten koitti se päivä, kun minun oli aika lähteä töihin. Onni sai jäädä kuukaudeksi isin kanssa kotiin ihan kahdestaan. He reissasivat mummulassa, ukkilassa ja kavereiden luona. Ruoka-ajat eivät olleet yhtä kellon tarkkoja kuin äidin kanssa, nukkumastakin noustiin varmaan myöhemmin. Arki pyöri kuitenkin hyvin ja Onni oli tyytyväinen. Heinäkuun lähentyessä loppuaan Sami sanoi, että Onnin kanssa vietetty aika oli tehnyt hänelle hyvää. He olivat entistäkin vahvempi tiimi!

Onnin ja Samin suhde on täynnä naurua, hassuttelua, ''miesten'' juttuja ja rakkautta. Aina sanotaan, ettei ole olemassa mitään suurempaa kuin äidin ja lapsen välinen rakkaus. Tämä sanonta pätee varmasti myös isän ja pojan väliseen suhteeseen.

Sami tekee töissä ajoittain pitkää päivää, mutta silloin kun hän on kotona on hänellä aina aikaa Onnille. Silloinkin, kun meidän parisuhteessa eletään vaikeampia hetkiä, ei isän rakkaus poikaa kohti muutu mihinkään. Se on ja pysyy.

Voin vain kuvitella, mitä isommaksi Onni kasvaa, sitä enemmän he tekevät isin kanssa yhdessä. Ja äiti yrittää pysyä perässä!

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Raskausviikko 24

Sikiön paino: 500 g
Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 20 cm
Koko pituus: 28 cm

''Tiedämme, että sikiö voi nyt kuulla, koska se reagoi eri tavalla erilaisiin ääniin. Kovat ja korkeat äänet voivat saada sen säpsähtämään. Sikiön liikkeet tulevat koko ajan paremmin koordinoiduiksi koska uusiahermosyitä yhdistyy verkostoon. Keuhkoissa kehittyy tärkeää ainetta nimeltä surfaktantti. Sen ansiosta keuhkot eivät mene kasaan, kun lapsi hengittää ulos, vaan keuhkoihin jää aina jonkin verran ilmaa''

Tuntuuko vain itsestäni vai myös muista, että viikot menee uskomatonta vauhtia eteenpäin. Ihan vasta oli huhtikuun alku ja tein positiivisen raskaustestin. Ihan vasta jännitin, kuinka kertoa uutiset kun palaan töihin. Ihan vasta koitti se päivä, kun palasin hoitovapaalta töihin ja nyt olen ollut töissä jo kaksi kuukautta ja enää toinen kaksi kuukautta jäljellä, ennen kuin mammaloma alkaa!

Raskaus alkaa näkyä ulospäin päivä päivältä enemmän. Vatsa ei vielä suuren suuri ole, niin kuin ei ollut Onninkaan aikaan, mutta itse tuosta kummusta ei ainakaan enää voi erehtyä. Töissä vatsa on vielä hyvin piilossa katseilta työvaatteiden ansiosta. Toisinaan pysähdyn työpäivän aikana kokeilemaan onko masu vielä tallella paidan alla :D

Vauvan liikkeet on tuntuneet raskausviikolta 17 asti selkeinä. Päivä päivältä liikkeet voimistuvat ja töytäisyt ja potkut ovat napakampia <3 Illan tullen masu hytkyy ja potkuja satelee niin, että Samikin on ne jo useamman viikon tuntenut vatsan päältä.

Liikkeistä ja kasvavasta vatsasta huolimatta olo on jotenkin epätodellinen. Pian meitä on neljä ja ajatuksena se tuntuu kaukaiselta. Laskettuun aikaan on alle neljä kuukautta, mutten osaa kuvitella että jo mahdollisesti tulevaa joulua vauva viettää täällä meidän kanssamme. Ja täytyy myöntää, että jännittäähän se, kuinka me pärjätään kahden vaippaikäisen kanssa. Luotan siihen, että arki menee omalla painollaan. Välillä voi väsyttää, mutta sellaista se on. Meillä on ihana tukiverkosto ja uskallan pyytää taatusti apua, jos sellainen hetki koittaa. Rakkaus, mitä lapsilta saa kantaa kuitenkin pahimman väsymyksen yli.

Alkuraskauden pahoinvoinnin jälkeen olen oireiden suhteen päässyt helpolla. Nyt eletään helppoa keskiraskauden aikaa, eikä muutamaa tulehdusta lukuunottamatta ole suuremmin ollut minkäänlaisia vaivoja. Vanhat raskausarvet, joita sain Onnin odotusaikana eivät toistaiseksi ole näyttäneet leviävän tai tummentuvan ja liitoskivuilta ollaan vielä säästytty. Ajoittain kyllä vatsa kovettuu ja supistaa, toisinaan sattuu myös alaselkään, mutta koen silti päässeeni helpolla verrattuna Onnin odotusaikaan. Töissä on mukava olla, kun voi toimia ihan eri sykkeellä kuin aiemmassa raskaudessa :)

Viikon päästä on Kela-neuvola, jossa saadaan sitten virallinen raskaustodistus ja vihdoin pääsen hakemaan äitiyspakkausta! Päätettiin (minä päätin), että pakkaus otetaan kun se on sisällöltään/väreiltään kuitenkin uudistunut verraten vuoden 2013 pakkaukseen ja haluan säilyttää molemmille lapsille pakkauksista ne rakkaimmat ja eniten käytetyimmät vaatteet. Miten ihana onkaan jälleen päästä hypistelemään pikkuisia bodyja ja potkuhousuja. Äitiysavustuksena vaihtoehtoisesti maksettava 140euroa on nykypäivänä niin pieni määrä rahaa, ettei sitä edes välttämättä hoksaa mihin se hupenee ja sellaista määrää tavaraa sillä ei takuulla saa, kuin mitä pakkaus sisältää. Ja kun vielä vaatteistakin suurinosa miellyttää visuaalisesti silmää niin mikäs sen parempaa.

Paino on takuulla noussut kun viikon päästä vaa'alle nousen, ruoka on maistunut viime viikkoina paremmin kuin koskaan aiemmin ja nälkä on loppumaton. Saatan tuntea itseni kylläiseksi, mutta silti haen jääkaapista koko ajan jotain mutusteltavaa. Tää raskaus on ihana tekosyy ;)

maanantai 11. elokuuta 2014

Rakenneultrassa

Viikko sitten oli jännät paikat kun kävelimme Samin kanssa vastasyntyneiden osastolle, jossa tehtiin rakenneultra. Kaikki oli onneksi hyvin ja pikkuihme oli kasvanut normaaliin tahtiin ja kaikki rakenteet olivat muutoinkin kunnossa. Painoa vauvalle oli tuolloin kertynyt 340grammaa ja hän vastasi raskausviikkoja just eikä melkein <3 Kätilö kertoi vauvan olevan kohdussa istuma-asennossa ja näyttävän meille kieltään :')

Alla olevassa kuvassa pikkuisen pää sivusta päin kuvattuna. Tämän lisäksi saimme mukaan vain yhden kuvan, josta ei ota kukaan kyllä mitään selvää.

''Tyttö tai poika toivon hälle luonteesi, tyttö tai poika sekä kauniit hiuksesi, olkoon tyttö tai poika kaikki hienot piirtees nää, tyttö tai poika ja loput minusta mitä jää''

Kai Jämsä-tyttö tai poika

Aivan ultrauksen loppupuolella oli minun pakko esittää kysymys sukupuolesta. En yksinkertaisesti malttanut olla kysymättä, vaikka ajoittain sitä harkitsinkin. Oikeastaan kysyin, onko vahva poikaoloni pitänyt paikkaansa.

Ja olihan se. Meille syntyy toinen pieni prinssi <3

Tai ainakin melko varmasti, ihan 100% varmuudella kätilö ei pystynyt sanomaan, sillä napanuora ja pikkuisen kädet olivat sen verran edessä. Hän painotti arvauksen olevan vain hänen oma tulkintansa. No joulukuussa sitten saadaan lopullinen vahvistus kun vauva syntyy.

Olo ei voisi olla enää paljon onnellisempi :) Meistä tulee toistamiseen äiti ja isä. Onni saa kunnian tulla isoveljeksi ja meidän perheemme täydentyy vauvan myötä!

Viimein uskalsin asian julkaista myös täällä, sillä en ollut aivan varma, haluaako Sami pitää sukupuolen muilta salassa. Ensimmäisen päivän kierrellen ja kaarrellen vastailin uteluihin, mutta sain sitten Samiltakin vahvistuksen, että miksipä sitä turhaan salailemaan. Tämä on aivan käsittämättömän ihanaa <3