Kaikki tarinathan alkavat aina lapsuudesta. Niin myös minun tarinani. Lapsuuteni oli onnellinen, lapsuudenkotini oli ihana ja voi kuinka sinne nykyään kaipaankaan (vanhempani siis eivät siellä enää asu). Koulu, jota kävin oli pienen pieni kyläkoulu. Lämmöllä muistelen myös kouluaikaa ja lähes jokaista opettajaa. Ystäviänikin muistelen lämmöllä. Ja yksi on aina ollut ylitse muiden, olemme tämän ystävän kanssa yhteyksissä tänäkin päivänä..Olemme olleet ystäviä siis yli 15 vuotta <3 Erityisesti joulut ovat jääneet lapsuudestani mieleen. Koko perhe kokoontui aina lapsuuden kotiimme joulun viettoon. Aamulla koristeltiin joulukuusi, sitten katsoimme kuumanlinjan ja lumiukon, kuuntelimme joulurauhan julistuksen, söimme ja saunoimme, luimme joulu evankeliumin ja sitten tuli joulupukki. Oi, kun vielä joskus voisin tuntea samoin kuin lapsena.
päiväkodin valokuvaus vuonna -96
Kalajoen hiekat. Isä ja minä.
Lappi vuonna -96, tyylilyyli edustaa ;)
Sitten tuli väistämättä aika, että alakoulusta oli siirryttävä yläkouluun (ent.yläaste). Lapsuus jäi taakse ja muiden ikätovereiden kanssa oli tehtävä suuri harppaus lastenkengistä nuorten maailmaan ja kaikkeen, mitä se toi tullessaan. Niin hyvässä, kuin pahassakin. Yläkoulu oli monin kertaisesti suurempi ja kolkompi, kuin alakoulu. Onneksi vanhat ja tutut kaverit pääsivät samalle luokalle. Siitä alkoi kuitenkin nuoruus, ajoittain melko hurjakin, sillä olihan se kokeiltava kaikki temput isompien perässä. Olihan se hetkellisesti hienoa, kun savu ja häkä leijuivat keuhkoissa, olihan se ennen kokemattoman upeaa oksentaa humalaansa pois liikkuvan auton oven välistä, olihan se siistiä liikkua itseään vanhempien seurassa ja istua autossa, jossa basso huusi lujempaa kuin mitä korvat oikeasti kestivät, olihan se tyylikästä kun napa näkyi, persaus vilkkui, korvat olivat punaisena pakkasesta kun eihän sitä pipo voinut pukea! Mikäpä sen mukavampaa, kuin haistatella perheenjäsenille, loukata, syyllistää ja heittäytyä hankalaksi. Jep, nuoruuteni ei kaikistellen ole kaunis tai murrosikäni helppo, mutta mitäpä näitä häpeämään. Tiedän itse, millainen minusta on tullut ja kuka olen tänä päivänä, vain sillä on merkitystä. Eikä tekemisiänsä kannata missään tapauksessa katua, sillä vain tekemällä virheitä, niistä voi oppia. Sitä paitsi oli nuoruudessa myös paljon hyvää! Nuoruus kasvatti minusta sen, kuka olen tänä päivänä.
Jotenkin ihmeen kaupalla sain yläasteelta päättötodistuksen kouraan ja pääsin opiskelemaan toiselle paikkakunnalle lähihoitajaksi. Arvosanat nousivat aivan eri svääreifin, mitä ne olivat peruskoulussa olleet ja sain jopa stipendin keskiarvoni ansiosta valmistuessani. Muutto toiselle paikkakunnalle etäännytti minut entisistä kavereista ja ystävistä, onneksi ammattikoulussa tutustuin moniin ihaniin ihmisiin, joista tuli minulle tärkeitä ja läheisiä. Yksi näistä ihmisistä tuli niin läheiseksi, että hän on tätä nykyä Onnin kummi <3 Elämä tasoittui, mutta tie ei ollut vieläkään sileä ja tasainen. Elämäni oli edelleen hyvin riehakasta, vapaa-aika kului nuoruudesta nauttien ja sitä eläen. Ehdin kokea paljon niin hyvässä kuin pahassakin ennen kuin sitten tapasin Samin.
Oikealla teini Kirsi ja silloinen paras ystävä 4ever!
''Eks sä tiedä kuka mä luulen olevani''?
Jotenkin ihmeen kaupalla sain yläasteelta päättötodistuksen kouraan ja pääsin opiskelemaan toiselle paikkakunnalle lähihoitajaksi. Arvosanat nousivat aivan eri svääreifin, mitä ne olivat peruskoulussa olleet ja sain jopa stipendin keskiarvoni ansiosta valmistuessani. Muutto toiselle paikkakunnalle etäännytti minut entisistä kavereista ja ystävistä, onneksi ammattikoulussa tutustuin moniin ihaniin ihmisiin, joista tuli minulle tärkeitä ja läheisiä. Yksi näistä ihmisistä tuli niin läheiseksi, että hän on tätä nykyä Onnin kummi <3 Elämä tasoittui, mutta tie ei ollut vieläkään sileä ja tasainen. Elämäni oli edelleen hyvin riehakasta, vapaa-aika kului nuoruudesta nauttien ja sitä eläen. Ehdin kokea paljon niin hyvässä kuin pahassakin ennen kuin sitten tapasin Samin.
-2008
- 2009
- 2010
- 2011
- 2011 duckface
- 2011 (tästä kuvasta 2 päivää eteenpäin tapasin S:n)
- 2011 ja tuore tatuointi
Sitten kuvioihin astui nykyinen aviomieheni, Onnin isä ja tähän saakka ollaan päästy! Meidän tarinasta lisää minä ja hän -postauksessa, jonka löydät TÄÄLTÄ!
- 2012 olin hetken brunette
- 2012 kesä maistuu jäätelöltä
- 2013 Onni masussa
Tällä hetkellä tuntuu, että elän tähän saakka elämäni parasta aikaa, näinkin kliseisesti sanottuna! Turvallinen ja tavallinen perhearki on kaikessa yksinkertaisuudessaan (ja joskus myös kamaluudessaan) ihanaa. Minusta on tullut ihan tavallinen ja rakastava perheenäiti ja ainakin joskus ihan hyvä vaimokin ;) Iloinen ja temperamenttinen tapaus. Huoletonkin joskus (jos Samilta kysytään). Rakastan perhettäni, ystäviäni, kirjoittamista, joulua ja ruokaa. Sitä, mitä elämäni nyt on.
Ja isosisko itkee taas...
VastaaPoistavoi <3
VastaaPoista