joulukuun 14. päivä, Ihan tavallinen äiti.

Jaoin tämän tekstin eilen facebookissa ja haluan sen nyt laittaa myös tänne blogin puolelle muistuttamaan meille kaikille äideille, että olemme parhaita äitejä lapsillemme! Harmi, kun en tekstin alkuperäistä kirjoittajaa tiedä. Propsit hänelle hienoista ajatuksista <3


Olipa kerran eräs tavallinen äiti, joka oli hulluna lapsiinsa. Saman äidin samat lapset tekivät hänet säännöllisesti hulluksi.

Oli tavallinen äiti, joka uupui vauvansa itkuun. Äiti, joka silmäpussiensa laaksoista kirosi tehtyjä lapsiaan. Ja jonka silmissä kiilsivät syyllisyyden kuumat kyyneleet.

Oli tavallinen äiti, joka odotti eteisessä yöjuoksuilla huitelevaa humalaista teiniään. Kotiin tullessa komensi ja tuomitsi, vaikka sydän huokaisi syvään helpotuksesta.

Oli tavallinen äiti, joka teki tavanomaisia lihapullia. Ei luomua, ei läheltä, eikä erityisen hienolla rasvahappokoostumuksella. Ja aivan tavalliset mukulat söivät niitä suut suppuralla, ketsupilla koristellen.

Oli tavallinen äiti, joka kuuli moitetta äitiydestään sieltä täältä epävarmuuttaan ruokkimaan. Se sama äiti viilteli itse terävästi sanojensa piikeillä toisia tavallisia äitejä.

Oli tavallinen äiti, joka halusi toisinaan töihin ja sitten toinen, joka pysyi pitkään kotona. Kumpainenkin äitiydessään yhtä lailla vajaita ja täysiä.

Oli tavallinen äiti, jonka piti tarjota lapselleen turvaa, mutta olikin itse kahdesta turvattomampi. Vaan niin viisas, että haki itselleen apua, jottei veisi turvattomuuttaan sukupolvesta seuraavaan.

Oli tavallinen äiti, joka piinallisesti suoritti äitiyttään. Jokaisen täydellisesti hallitun osa-alueen myötä hän astui askeleen kauemmaksi tärkeimmästä.

Oli tavallinen äiti, joka tunsi pistoja sydämessään aina omalla ajallaan. Vaikka hyvin tiesi isän hoitavan lapsia yhtä tavallisen hienosti kuin itsekin.

Oli tavallinen äiti, joka päivän päätteeksi tulistui primitiiviseen raivoon. Huusi kurkku suorana pennuilleen, ettei täällä saa huutaa. Ja oli niin tavallisen surkea esimerkki lapsilleen.

Oli tavallinen äiti, joka katsoi lapsenlastaan oman lapsensa suloisessa sylissä. Joka kuin vahingossa lipsautteli tietävämpiä ohjeitaan, vaikka tunsi omansa osaavan paremmin.

Oli tavallinen äiti, joka niin kovin kaipasi puolisoaan. Vaan ei osannut enää rakastaa kiukun, väsymyksen, kurahousujen ja tiskirättien takaa.

Oli tavallinen äiti, joka tavallisen tasaisesti huokaili valtaisan vastuunsa ja äärettömän rakkautensa äärellä.

Oli tuiki tavallinen äiti, joka usein mietti, oliko riittävästi äiti. Vaikka oli vain aivan tavallinen äiti, ei mitenkään erinomaisen erityinen, ja juuri siksi täydesti inhimillinen ja ainutlaatuinen.