torstai 12. joulukuuta 2013

joulukuun 12. päivä, kaupungilla.

Joulupukki oli käynyt läheisessä postissa ja jättänyt sinne vinot pinot joululahjoja, jotka käytiin Onnin kanssa tänään noutamassa, jotta saadaan pistettyä pakettiin ennen aattoa :) Onnille posti toi mukanaan talvihaalarin ensi talven lumia odottamaan. Onni ei suostunut syömään, kun lähdettiin kotoa liikenteeseen, joten nälkä yllättikin sitten odotettua aiemmin. Hajamielinen äiti oli unohtanut maidon jääkaappiin, joten postista käveltiin pikapikaa läheiseen citymarkettiin ja napattiin muutama korvike kyytiin. Poikettiin läheiseen kahvilaan, jotta Onni sai murua rinnan alle, eikä äiti sitten voinut vastustaa kiusausta kun näki suklaakakkupalan! Oli pakko maistaa kahvin kera. NAM!


Pyörähdettiin H&M:llä katsastamassa vauvojen vaatetarjontaa, mutta mitään kivaa ei tällä kertaa lähtenyt matkaan. Oikeastaan odottelen, josko joulun jälkeen/vuoden alusta tulisi uusi mallisto tai jotain uutuuksia edes..

''Lähdetään äiti jo kotiin, mua alkaa tympiä''!

Onni ei malttanut nukkua koko reissun aikana, oli niin paljon katseltavaa ja ihmeteltävää, kotona uni tuli heti kun pikkumiehen laittoi koppaan ja hetken keinutteli. Vieläkin tuhisee ja kuumekin (rokotuksista johtuva) laski jo viime yönä, tämä oli hyvä päivä :) 


Miten teidän lukijoiden päivä on sujunut? 

Blogin nimi vaihtuu tämän tai huomisen päivän aikana, sillä tämä nimi on jäänne blogin alkuajoilta (kun vielä unelmoin tästä elämästä, mitä nyt saan elää)  ja enemmän kuin monismutkainen! Aina joku on kysymässä, että mikä sen blogin nimi olikaan kun en muista/löytänyt sitä.  Toivottavasti uusi nimi jäisi edes hieman helpommin mieleen :) 
Ensi viikolla myös suoritetaan se arvonta lukijoiden kesken!



2 kommenttia:

  1. Mun päivä on ollu ihan sieltä ja syvältä. :( Ollu yksin (mies tuli seittemältä kotiin) ja selkä kipu ollu jotain niin järkyttävää että itkukin tuli jo! Jospa tää tulis kohta ulos, sillä mä en kestä enää kauaa, kohta menen TAYSsiin SVO:lle ja sanon että nyt tämä kakara pihalle minusta! :D argh. että tämmönen torstai täällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tämä päivä sujuisi paremmissa merkeissä! :) Tsemppiä loppu rutistukseen <3

      Poista