Tutustumiskäynneillä Onni oli elementissään; ihana, reipas, itsekseen touhuileva hymypoika :)
Päiväkoti on uusi ja tilat sen mukaiset, leluja riittää, sisustus verhoja myöten miellyttää ainakin äidin silmää ja päiväkodista löytyy monia eri huoneita, joissa pienet saavat touhuta ja temmeltää. Puitteet ovat loistavat. Sekä minulle että Samille jäi tutustumiskäynneistä hyvä mieli. Onnin oli hoito jokatapauksessa aloitettava ja paikka ja hoitajien empaattisuus teki vaikutuksen.
Saamme olla kiitollisia siitä, että pienten ryhmään on valikoitunut niin ihanat hoitajat. Aina löytyy syli, jossa on tilaa <3
Kaksi ensimmäistä viikkoa päiväkotielämää sujui varsin mallikkaasti. Onni jäi hoitoon mielellään ja päivät olivat vain muutaman tunnin mittaisia minun ja Samin työvuoro järjestelyjen johdosta.
Vähitellen Onni alkoi sitten hoksata jutun jujun eli sen, että äiti/isi lähtee pois, eikä jää päiväkotiin. Koitti myös päivä, kun olisi pitänyt ensimmäistä kertaa mennä päiväunille vieraassa paikassa. Enää päiväkotiin jääminen ei ollutkaan yhtä vaivatonta, oli itkua, syliin heittäytymistä ja lohdutonta käsien ojentelua perään, kun vilkutti ja sanoi heipat.
Ei äitikään itkuilta säästynyt, kun päiväkodin ovi kolahti kiinni. Työmatkat menivät itkiessä ja miettiessä, miten tästä selvitään? Syvimmillä epätoivon hetkillä, kun en meinannut enää tuulilasin läpi nähdä kyyneleiden seasta näpyttelin päiväkotiin tekstiviestin: ''Miten siellä menee, joko Onni on rauhoittunut'' ?
Nyt ollaan onneksi jo siinä pisteessä, että Onni on tottunut jäämään hoitoon, eikä yleensä tule enää itkukaan eron hetkellä. Vilkutetaan äidille takaisin ja kiivetään hoitotädin syliin tai jatketaan leikkejä. Iltapäivällä kun Onnin hakee hoidosta, alkaa yleensä hurja käsien yhteen taputus ja jalan polkeminen rytmikkäästi lattiaan (josta on tullut ihan ykkösjuttu meidän perheessä)!
Ruoka maistuu, uni tulee yleensä, kun joku hoitajista hetken rauhoittelee tai heijaa Onnin uneen rattaissa ja leikit toisten pienten kanssa näyttävät käyvän hyvin yksiin. Onnin lempipuuhia päiväkodissa on ulkoileminen. Liukumäet ja kiipeilytelineet, joista kotipihassa saa vain haaveilla.
Kahden kuukauden jälkeen voin viimein sanoa, että voin jättää Onnin hoitoon hyvillä mielin. Hoitajat ovat tulleet Onnille tutuiksi, samoin kuin koko päiväkoti yleensä. Hoitopäivät eivät veny tarpeettoman pitkiksi, kun meillä Samin kanssa työvuorot menevät ristiin. Mikä parasta, Onni saa viettää viikonloput aina kotona isin kanssa ja yleensä joka viikko päivän taikka kaksi vielä arkivapaata äidin kanssa. Hoitopäiviä ei kertynyt viimekään kuussa kuin yhdeksän. Edelleenkin olen sitä mieltä, että pienen lapsen paras paikka on kotona, mutta se ei valitettavasti aina ole mahdollista ja luotan itse siihen, että meidän pikkuisemme saa parasta mahdollista hoitoa myös päiväkodissa ja tietysti myös kanssa käymistä ikäistensä kanssa. Jotain, mitä itse en pysty tarjoamaan.
Enää hieman reilu kuukausi tähän palaan jäljellä Onnin päiväkotitaivalta. Sitten jäädään kotiin ja nautitaan toistemme seurasta! Ehkäpä lähdetään käymään jossain lasten ja vanhempien yhteisessä kerhossa, ettei ihan mökkiydytä ja Onnikin saa jatkossa myös ikäistänsä seuraa.
Ai niin, saatiin tänään kutsu päiväkodin vanhempainiltaan, joka pidetään ensi viikolla. Tunsin jostain syystä suurta ylpeyden tunnetta, kun luin sanan vanhempainilta. Meidän molempien ensimmäinen laatuaan. Tässä sitä ollaan, me ollaan nuo vanhemmat. Vastuussa pienestä lapsesta ja hänen elämästään. Saadaan olla ylpeitä, kun meillä on jotain näin ihanaa ja arvokasta, jota ei voi rahassa mitata <3
Niin täällä mummokin taas muutaman kyyneleen tirautti, liikutuksesta ja ilosta kuitenkin <3
VastaaPoista<3
Poista