Eilen tosiaan käytiin Onnin kanssa moikkaamassa perhevalmennuksesta tuttua porukkaa, kun meillä oli tän ryhmän kanssa vauvat 3kk tapaaminen valmennuksen merkeissä. Olipa ihanaa nähdä, kuinka pariskunnista oli tullut perheitä ja kaikilla aivan ihanan valloittavat vauvat nyt mahan tällä puolen <3
Käytiin läpi mm. synnytyksen kulkuja, vauva-arjen sujumista jne.. Ja kuten jo Facebookin puolella totesin; vertaistuki tuo voimaa. Eihän näiden asioiden kanssa ole yksin ja joku muukin pohtii aivan samoja asioita kuin mekin S:n kanssa. Seuraavan (ja viimeisen) kerran tavataan tämä porukka sitten Vauvat 6kk kerralla, tammikuussa! Innolla sitä siis odottaen.
Sattuipa tuolla tapaamisessa eilen niin hassusti, että kun laitoin Onnin mahalleen lattialle niin hetken kuluttua pyörähti poika kyljen kautta selälleen. Olin aivan varma, että tämä oli vahinko, joten eikun Onni uudemman kerran masulleen ja hetken ährättyään sama toistui..kiepsahti jälleen selälleen. Vaikka sitten kuinka yritin häntä laittaa mahalleen niin eihän se enää onnistunut, Onnista oli niin mukavaa kun oli hoksannut tämän uuden jutun :) Tänä aamuna Onni sitten suostui myös isille näyttämään taitonsa ja olihan se sitten mammankin uskottava, että ei kai se voi vain tuuriakaan olla. Sitten äkkiä vauvakirja esiin ja raaputtamaan päivämäärää ylös, ettei pääse unohtumaan. On se huikeaa seurata oman lapsensa kehitystä ja uusien asioiden oivaltamista. Miten sitä voikaan yhdestä pyörähdyksestä olla näin onnellinen, että hymyyn vetää suuta koko loppupäivän. Vain hieman J.Karjalaisen sanoitusta muokaten:
''Jotkut menee sekaisin rock'n'roll-musiikista
jotkut menee sekaisin alkoholista
hei baby, menen sekaisin sinusta''
Mummollakin täällä silmä kostuu onnesta ja Onnista <3
VastaaPoista