Simppelisti savuton?

4.11 on mamman syytä juhlia. Tuolloin tulee tasan vuosi aikaa, siitä kun tumppasin viimeisen tupakan. Positiivisen raskaustestin tein 9.11, mutta jostain syystä (ehkä tunne siitä, että nyt saattaa joku masussa asustaa) lopetin jo tuolloin sunnuntaina 4.päivä. Alku oli vaikeaa siihen saakka, kunnes raskaustestiin piirtyi kaksi viivaa. Silloin tiesin, että paluuta entiseen ei yksinkertaisesti ole. Lopettaminen oli minulle ainoa oikea vaihtoehto sillä hetkellä. Sillä tiellä ollaan edelleen ja toivottavasti koko loppuelämä!

Muistan hyvin elävästi vielä ajan, jolloin tupakointi tuotti minulle nautintoa. KYLLÄ! En millään tavoin voi kieltää sitä, etteikö tupakointi olisi ollut minusta rentouttavaa, mukava tapa, hyvän aamun aloitus, kiva seuralainen viinilasilliselle ja stressaavassa tilanteessa oli tupakan mittainen tauko pikemminkin sääntö, kuin poikkeus. Silloin kun oikein kovasti teki mieli savuketta niin uskallan väittää, että se myös maistui hyvälle. Ainakin silloin.

 

Kesä 2011

En voi edelleenkään (vuoden) jälkeen väittää, etteikö tupakka tuoksuisi toisinaan niin hyvältä, että houkutus tarttua tilaisuuteen on käynyt mielessä. Sitten ajatus harhailee Onniin ja olen vakaasti päättänyt, että hän saa kasvaa savuttomassa kodissa; niin kuin sain itsekkin kasvaa lapsuuteni. Siinäpä onkin sellainen motivaattori, että toistaiseksi olen pysynyt erossa houkutuksesta! Työn alla on vielä S:n tupakointi, tosin hän ei polta enää koskaan kotona. Minulle on yhden tekevää, savutteleeko jossain toisaalla, tärkeintä on ettei Onni ole asiaan osallisena.

Suurinosa kavereistani ja ystävistäni polttavat. En koe asiaa millään muotoa häiritsevänä. Jokaisella on oikeus tehdä omat valintansa elämänsä suhteen. Eikä minua sen enempää häiritse sekään, jos he savuttelevat meidän luona ollessaan. Tärkeää on vain se, että itse olen päässyt tupakasta eroon ja etten itse tietoisesti anna Onnille sellaista mallia. Se on minulle itselleni tärkeä juttu! Se ei tarkoita, että tuomitsisin ketään kuka on valinnut toisin. 

 

Toivon ja uskon todella, että pysyn valitsemallani tiellä. Helppoa se ei aina tule olemaan, mutta periksi en ole tottunut antamaan; en myöskään tässä asiassa!