lauantai 10. elokuuta 2013

Kuukausikuvat.

Sen kunniaksi, että ''Veikko'' on jo kuukauden ikäinen, otin muutamat otokset pojasta iki-ihanan Ainu-pupun kanssa. Lampaantalja on perintöä isosiskolta ja oikein hyvin ajaa vielä varmasti asiansa. Taisi hieman kutittaa paljasta ihoa vasten, sillä niin mairea hymy vilahti kasvoilla muutamaan otteeseen. Harmi, etten ehtinyt näitä jokaista ikuistaa. Näistä kuvista ajattelin ainakin yhden teettää isommaksi meidän seinälle ja yhdestä kuvasta mahdollisesti tulee palapeli :)  Kun kuvat siirsin koneelle huomasin, että onnistuneita otoksia oli varsin vähän, kiitos äidin epävakaan käden. Tässä kuitenkin muutamat parhaat palat 1 kuukauden ikäisestä ihanuudesta:




Huomenna vietetäänkin sitten koko perheen voimin minun syntymäpäivää ja ajateltiin lähteä ihan ulos ravintolaan syömään ja saapa nähdä, onko tuo mies mitä keksinyt pakettiin kääräistä. ;) Loppukuusta on sitten meikäläisen vuoro yllättää kun Samille pyörähtää uusi lukema mittariin.

Pojalla on luultavasti meneillään nyt tiheän imun kausi, sillä tuntuu että tissillä ollaan ihan jatkuvasti ja sohvan nurkasta on tullut täysin minun valtakunta, sillä tästä ei paljon kotona ollessa tule liikahdettua. DVD soitin on ollut ahkerassa käytössä kun täydelliset naiset ovat pyörineet taukoamatta.

Positiivisuutta päivään; luulen että tulehdukset on tämän tytön osalta nyt selätetty! Ristiäiskutsut on laitettu postiin ja kastemekkoa on sovitettu pojalle ja aika sopivan oloiselta vaikuttaa. Ai niin, ilmoittauduin syyskuussa alkavaan Mammabiciin, eli kerran viikossa sitten jumppaillaan ohjatusti vauvan kanssa, vauvan painoa jumpassa hyödyntäen. Tätä kyllä ihan innolla odotan :) Tästä lisää sitten varmaan lokakuun postauksissa. Nyt tää mamma lähtee saunan lämpöön rentoutumaan.

1 kommentti: