keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Kotona !

Eilen päästiin pojan kanssa kotiin <3
Sairaala henkilökunta oli tosi ihanaa niin kätilöt kuin osaston hoitajat. Koti on kuitenkin aina koti.
Ja voi tuota pientä ihmislasta, kuinka osaakaan olla ihana!

Synnytyskertomusta tulee myöhemmin, kun saan aikaa ja ajatukset kasaan. Sen verran kuitenkin, että lauantaina viiden aikaan aamulla alkoi supistukset, puolilta päivin oltiin sairaalassa ja poika syntyi 16:32 ja synnytys kokemuksena oli todella hyvä :)

Pieni kuvakattaus ensipäivistä ja yritän myöhemmin tällä viikolla palata blogin pariin ja kertoa ensipäivistä tarkemmin..

                                    Vauva vielä masussa. Avautumista tapahtunut noin 6cm.

                              Ponnistus takana ja nyytti isän käsivarsilla <3 Syntymästä noin varttitunti.

                                     Salista osastolle lähdössä..

                                    Äiti ja poika <3

                                          Ensimmäinen aamu masun tällä puolen..

                                                     Kotiin lähdössä 3 vrk:n ikäisenä :)

                               Kotona tuli väsy. Sain ottaa nokoset kun tuore isä helli vauvaa!

                                 

                                             Masu 3vrk synnytyksestä..

             ^^ Tämä on hormoneista sekaisin olevan äidin pelastus. Muistaa milloin vauva on syönyt :D

           Tässä toinen päivien pelastaja. Mun oma muumirengas niin kärsii istua persauksilleen!

Nyt meillä heräillään tissille. On tämä kaikkeudessaan aivan liian ihanaa ollakseen totta <3

     '' Oman lapsen, pienen linnun kannoin alla sydämen. Nyt on onni täydellinen, syliini saan ottaa sen''.


8 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon tuoreille vanhemmille! Aivan ihana ja niin suloinen poika :)

    VastaaPoista
  2. Onnea hirveästi!! Nauttikaa vauva-ajasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, on yritetty nauttia.. On tää ihanaa ! :)

      Poista
  3. Onnea ihan hirmusesti<3 Sä oot niin rauhallisen näkönen tossa kuvassa jossa on jo 6 cm auki, mä huusin tuskissani kivusta siinä vaiheessa kun olin 4 cm auki :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan tuohon kuvaan yrittänyt ottaa ''ei niin kauhistuneen'' ilmeen :D Mut synnytys oli kyllä tosi positiivinen kokemus!

      Poista