Puolitoistavuotias - Mitä taapero tietää?

Postaukset laahaa aikaansa jäljessä, sillä vauvan iltaitkuisuus ei ota vielä helpottaakseen ja energia menee arjen pyörittämiseen. Toivottavasti kuitenkin kevättä kohti mentäessä pääsisin palailemaan tämän harrastuksen pariin entistä useammin. 

Tammikuussa Onnille tuli ikää täyteen jo puolitoista vuotta. Talossa asuu varsin vauhdikas ja valloittava taapero, jonka uteliaisuudelle ja uusien asioiden kokeilun halulle ei löydy rajoja. Päivät täyttyvät uusien asioiden oivaltamisesta, sanavaraston kehittymisestä, liikkumisen riemusta, rajojen kokeilusta, hellyyden kaipuusta ja kaikesta mahdollisesta siltä väliltä.

Tiikeriasu - libero animal kampanjasta

Maanantaina käytiin Onnin kanssa neuvolalääkärissä ja siellä kaikki oli mallillaan. Painoa pojalle on kertynyt 10,6kiloa ja pituuttakin 85cm. Hampaita löytyy suusta 14 kappaletta ja ne kaikki taisivat tulla ennen yhden vuoden ikää. Liikunnalliset taidot ovat erityisen hyvin kehittyneet ikäisekseen, sanavarasto on vielä niukka. Lääkäri totesikin, että kahta suurta juttua ei voi oppia yhtä aikaa ja Onnilla ensiksi on tullut liikkuminen, puhuminen tulee sitten liikkumisen ohessa vähän myöhemmin. Hiuksetkin ovat synttäreiden jälkeen kasvaneet siihen malliin, että pari viikkoa sitten mummu otti sakset käteen ja parturoi ylimääräiset pois.

Onni rakastaa leikkimistä, kuten lapsien kuuluukin. Erityisesti auto- ja moottoripyörät leikit ovat nyt in. Joululahjaksi saatu liukumäki on myös päivittäin kovassa käytössä ja laskiessa tulee vaikka minkälaisia taidonnäytteitä erilaisten temppujen muodossa. Omia ja isin vaatteita on hauska pukea päälle useita kertoja päivässä, pipot ja housut saattavat löytyä Onnin päältä ihan miten päin tahansa.
Edelleen myös tavaroiden ja lelujen levittely ympäri taloa on huisin hauskaa, erityisesti jos joku yrittää siivota enimpiä pois jaloista pyörimästä. Palapelejä yritetään myös koota, harvemmin siinä vielä onnistutaan ja palaset lentelevät pitkin huonetta.

Laskun lopuksi esitellään taitoja.

Omaa tahtoa löytyy vaikka muille jakaa ja viimeisinä viikkoina meillä onkin asustanut oikea ''minä itse'' ja ''mulle kaikki heti nyt'' tyyppi. Jos joku asia ei mene Onnin mielen mukaan, siitä kuullaan ja kovaa. Onpa heittäydytty tikkusuoraksi lattialle kun herkkuja ei tipu tai kun tiskikonetta ei ole tyhjennetty silloin, kun Onnin mielestä aika olisi ollut oikea. 

Asustaa tuossa pikku-ukossa myös se herkkä pieni poika, erityisesti aamulla ja päiväunilta herätessä ei mikään ole parempaa, kuin kömpiä äidin tai isin kainaloon katsomaan lastenohjelmia. Pusuja ja haleja satelee päivän mittaan äidin ja isin lisäksi myös vauvalle. 

''Et saa kiinni, etkä ihan varmasti kuvaa'' !

Sanoja tulee parisenkymmentä ymmärrettävää. Eniten käytettyjä ja suosiossa ovat mm: äiti, vaippa, vauva, kakka, kukka, kala, piipaa, isi, kuuma, poppa, pitti, ei, tättä jne..

Toistaiseksi sanoja tulee vain yksi peräkkäin eikä vielä olla hiffattu kahden sanan yhdistämistä peräkkäin. Onni tekee paljon asioita pyynnöstä ja ymmärtää hyvin puhetta. Vie roskat roskiin, hakee äidille puhelimen, laittaa vauvalle tuttia, menee pöytään omalle tuolilleen kun sanotaan olevan ruoka-aika, juoksee pukemaan kun lähdetään ulos ja paljon paljon muuta. 

Tutista ja tuttipullosta on luovuttu, pullosta muutama viikko sitten kokonaan ja tutista jo alkusyksystä. Vieroitus molemmista kävi kivuttomasti. Omassa sängyssä nukuttiin kesällä jo hyvin, mutta tässä asiassa otettiin hieman takapakkia, kun Onni sairastui ja hän palasi meidän huoneeseen pinnasänkyyn, josta tulee yöllä yleensä vielä viereen nukkumaan. Nyt tosin pinnasängystä on otettu pari pinnaa pois ja harjoitellaan nukkumista ilman niitä. Vauvan synnyttyä en ole edes raskinut, enkä halunnut opettaa Onnia takaisin omaan sänkyyn. Vauva saa nimittäin nukkua kainalossa ja Onnikin pääsee kainaloon halutessaan, vauva ei ole vienyt hänen paikkaansa (sängystäkään). Pottailua meillä harrastetaan vielä epäsäännöllisesti, eikä Onni ole hoksannut jutun jujua, vaikka isommasta hädästä nykyään jo ilmoitetaankin hokemalla kakkaa. 

Ruoan suhteen Onni ei nykyään juuri nirsoile. Kaikkea mitä tarjotaan Onni myös tykkää maistaa. Ehdoton lemppari on kuitenkin makkarakastike ja perunamuusi. Viimeisein kuukauden ajan Onni on syönyt vain ja ainoastaan itse, eikä häntä nykyään saa syöttää juuri koskaan. Vieressä täytyy toki olla vähän varmistelemassa, että jotain menee suuhun saakka. Syöttötuoli on vaihtunut juniorituoliin, johon Onni itse kiipeää ruoka-ajan koittaessa ja siitä pääsee itse myös katevästi alas. Tuosta juniorituolista on tullut Onnille varsin rakas esine, sitä nimittäin raahataan ympäri asuntoa mm. ikkunan eteen jos isi on pihalla moottorikelkan kimpussa niin voi seurata, mitä isi oikein puuhaa.

Noutoruokaa äidille, ole hyvä. 

Aamut Onnilla alkaa vaihtelevasti klo 8:15-10:30 välisenä aikana riippumatta siitä, moneltako pikkuherra on malttanut asettua yöunille. Ennen nukuttiin aina yli yhdeksään, mutta vauvan tultua taloon on rytmit hieman muuttuneet itse kullakin. Aamulla leikitään ja tehdään ruokaa, aamupäivästä ulkoillaan ja sitten lounaan jälkeen päiväunille. Iltapäivällä tehdään milloin mitäkin, Onnilta ei ideat lopu kesken. Illalla iltapalan kautta hampaiden pesulle ja nukkumaan. Sänkyyn Onni rauhoittuu itsekseen, yleensä alle kymmenessä minuutissa.

Isistä mallia - Läppäri auki ja näppäilemään

Ulkona Onni ei muuta tekisikään kun istuisi rattikelkan/pulkan kyydissä niin kauan kuin joku vaan jaksaa vetää. Kuorma-auton työntelykin on mukavaa puuhaa, mutta jää stigalle kirkkaasti kakkoseksi. Suurta ihmetystä aiheuttaa myös kaikki liikkuva; erityisesti piipaa-autot sekä erilaiset traktorit ja työkoneet. Lintuja sekä oravia on myös mukava seurailla. 

Ukin luona on aina yhtä kivaa!

Tässä puolentoistavuoden aikana on tapahtunut ihan hirmuisen huima kehitys verrattuna siihen pienen pieneen nyyttiin joka meille 2013 heinäkuussa suotiin. Vielä 1. vuotissynttäreiden aikaan pystyi puhumaan vauvasta, mutta nyt Onnista on eittämättä kuoriutunut jo 'iso poika, jossa ei enää ole vauvan pyöreyttä (tai mitään muutakaan) vauvamaista. Eron huomaa vielä selkeämmin, kun pikkuveli tuli taloon. Ero on huima! 

Kaikin puolin taaperoarki on energistä ja vanhempien kannalta myös kuluttavaa, sillä koti ei koskaan enää ole siisti, eikä tavarat löydy sieltä mistä niiden kuuluisi (ainakaan meillä)! Silti tuota oivaltamisen ja oppimisen iloa on mahtavaa saada seurata vierestä. Aina ei itse hoksaa, kuinka paljon 1,5 vuotias asioista ymmärtää ja mitä kaikkea hän jo osaa. Välillä saa oikein hämmästellä sitä, miten se jo tuonkin asian noin hyvin ymmärtää. 

Saa nähdä, mitä seuraava puolivuotta tuo tullessaan ja millainen poika meillä asustaa kesällä kun mittariin pärähtää täyteen 2 vuotta!

Millaisia on muiden taaperot olleet puolitoistavuotiaina?