Kahta en vaihda.: Oivan synnytys

Perjantaina 8.12 raskausviikoilla 38+2 minulla oli sovittuna vauvan painokontrolli äitiyspoliklinikalle klo 13:30. Sami lähti töistä hieman aiemmin, että pääsin rauhassa käymään kontrollissa ja Onni jäi isin kanssa kotiin. Ajattelin vielä tuossa vaiheessa, että käynnillä ei pitkään menisi ja pääsisin kotiin parin tunnin sisällä.

Minut otti vastaan tosi mukavan oloinen naislääkäri, joka ultraili ja teki sisätutkimuksen. Vauva voi hyvin masussa, mutta edelleenkään painoarvio ei ollut noussut ollenkaan edellisestä ja oli edelleen noin 2,6kg. Lääkäri ei ollut erityisen huolissaan, sillä vauva vaikutti oikein virkeältä ja napa- ja istukkavirtaukset olivat hyvät. Vauvasta mittoja ottaessaan hän kuitenkin totesi, että vatsanympärys ei vastaa viikkoja 38+ vaan enemmänkin viikkoja 32-34. Kaikki muut mitat taas vastasivat viikkoja täysin. Lääkärin mielestä huolta vauvan voinnista ei olisi ollut, jos vauva olisi ollut ns. ''kaikilta mitoiltaan pieni kokoisempi'' mutta kun yksi mitta jätätti selvästi muista olisi parempi, että vauva kasvaisi masun ulkopuolella.

Lääkärin puheista aloin ymmärtää, että tämä reissu saattaisikin olla jo se niin kutsuttu vauvan haku reissu. Lääkäri soitti vielä synnytyssaliin, mikä siellä oli tilanne ja puhelun jälkeen totesi, että voin lähteä kohti synnytyssalia, jossa synnytystä aletaan käynnistelemään. Pääsin siis suoraan saliin käynnistykseen, sillä tilanne kohdunsuulla oli jo niin hyvä, että olin valmiiksi lähes 3cm auki ja kohdunsuu oli pehmeä.

Poliklinikalta saliin kävellessäni soitin Samille, että nyt meni viikonlopun suunnitelmat kerralla uusiksi, jäisin sille reissulle synnyttämään. Sovittiin Samin kanssa, että on Onnin kanssa kotona niin pitkään että saisin järjestettyä Onnille hoitajan ja ilmoittaisin kun tilanne on sellainen, että Samin tarvitsee sairaalaan tulla. Olin kuullut synnytyksen käynnistämisestä niin paljon kauhutarinoita, että olin varma että synnytyksestä tulisi pitkä, hidas ja raskas. Ajattelin, että käynnistyksessä voi hyvinkin kestää useita vuorokausia ennen kuin mitään oikeasti edes alkaa tapahtumaan. (Näin jälkikäteen ajateltuna tilanne olisi voinut ollakin minun mielikuvien kaltainen JOS tilanne kohdunsuulla ei olisi ollut jo valmiiksi niin kypsä ja käynnistys olisi aloitettu esimerkiksi Cytotec lääkkeillä). Saliin mentyäni pääsin heti supistus- ja sydänäänikäyrille, vaihdoin vaatteet ja oksitosiini laitettiin tippumaan suoneen klo 14:30. Synnytys siis käynnistettiin oksitosiini rasituksella (joka kestää max 6 tuntia, jonka jälkeen on pidettävä taukoa, jos edistystä ei ole tapahtunut).

Heti puoli kolmen jälkeen laitoin isosiskolleni viestiä ja kysyin moneltako häneltä loppuu työt. Kolmen jälkeen sisko soitti takaisin ja sovittiin, että hän ajaa suoraan töistä meille katsomaan Onnia. Sami oli sairaalassa jo hieman ennen neljää, vaikka mikään kiire ei olisi ollutkaan, oli silti mukava että oli juttuseuraa.

Noin klo: 15:30 alkoivat suht säännölliset supistukset, jotka eivä kuitenkaan olleet vielä erityisen kipeitä. Pärjäsin vielä hyvin ilman kivunlievitystä ja kulutettiin Samin kanssa aikaa tv:tä katsellen, nettiä selaillen, jutellen ja odoteltiin, alkoisiko enemmän jossain vaiheessa tapahtua. Sami kävi puoli viiden maissa syömässä läheisellä huoltoasemalla ja minulle tuotiin saliin päivällinen, joka maistuikin ihmeen hyvin.

Puoli viiden aikaan vielä hymyilytti..

Heti viiden jälkeen kätilö, kätilöopiskelija ja lääkäri tulivat katsomaan, miten oksitosiini oli vaikuttanut ja kuinka säännöllisiä ja kipeitä supistukset olivat. Sisätutkimuksessa olin auki 4cm ja supistukset olivat jo hieman tuntuvampia ja kipeitäkin, säännöllisiä, mutta niitä tuli vielä hieman liian harvoin. Oksitosiinin määrää lisättiin ja sovittiin, että katsotaan tilanne tunnin päästä uudelleen ja jos tilanne on hyvin edennyt, voitaisiin kalvot sitten puhkaista.

Tässä vaiheessa pyysin kätilöltä lämpimän kauratyynyn selkään, sillä supistukset tuntuivat eniten alaselässä ja kokemuksesta tiesin, että lämmin auttaa kohdallani avautumisvaiheen kipuihin hyvin.

18:20 kohdunsuun tilanne tarkastettiin jälleen ja olin auki reilu 5cm ja supistukset olivat tihentyneet 3-4 minuutin välein tuleviksi. Lääkäri päätti, että olisi hyvä hetki puhkaista kalvot, jolloin omat supistukset yleensä voimistuvat ja edistävät synnytystä. Synnytys oli myös jo niin hyvin ''vauhdissa'' ettei kalvojen puhkaisussa ollut sitä vaaraa, että vesien menosta kuluisi syntymään liian pitkä aika. Samalla vauvan päähän laitettiin pinni, jolla saatiin seurattua sydänääniä paremmin ja se mahdollisti myös minun liikkumisen paremmin, kun sydänääniantureissa ei enää tarvinnut olla kiinni. Oikeastaan heti kalvojen puhkaisun ja lapsivesien menon jälkeen supistukset alkoivat tuntua paljon kipeämmiltä ja niiden välissä sai keskittyä hengittämiseen ja voimien keräämiseen seuraavaa supistusta varten. Päätin käydä vielä wc:ssä kun pystyin ja ajattelin että sängystä nouseminen ja liikkuminen voisi auttaa kipuihin ja saada edistystä aikaan synnytyksessä. Wc:ssä käydessäni huomasin vuotavani verta melko runsaasti ja ehdin vähän säikähtää vuotoa, mutta kätilö sanoi sen olevan vain merkki kohdunsuun kypsymisestä joka tietysti olisi hyvä merkki. Wc käynnin jälkeen menin takaisin pitkälleen ja sen jälkeen en enää noussutkaan ylös, sillä olo alkoi olla kipeä ja halusin kerätä voimia tulevaan.

Salattujen elämien katsominen oli haastavaa, sillä supistukset tuntuivat jo todella!

Kahdeksan aikoihin pyysin kätilöltä lisää kivunlievitystä ja hän ehdotti spinaalipuudutusta. En heti ollut ihan varma haluanko vielä puudutusta, sillä pelkäsin että vaikutus ehtii loppua, ennen kuin vauva on syntynyt. Kätilö kuitenkin rauhoitteli ja sanoi, että jos niin käy (mitä hän epäili) olisi ponnistusvaiheeseen mahdollista saada vielä kohdunkaulanpuudute. Niinpä suostuin spinaalin laittamiseen ja siinä vaiheessa olin jo niin kipeä, että esimerkiksi ilokaasusta kätilö ei enää uskonut olevan hyötyä. Kätilöopiskelija lähti soittamaan anestesialääkäria paikalle ja tuli sen jälkeen valmistelemaan minua puudutukseen pesemällä selän ja laittamalla tarvittavat välineet valmiiksi lääkärille. Noin klo 20:40 lääkäri tuli vihdoin laittamaan puudutuksen. Tuon neljänkymmenen minuutin aikana meinasi välillä usko loppua koko hommaan, niin kipeitä supistukset jo olivat. Kätilö piti minua kädestä ja silitti käsivartta aina supistuksen tullessa ja käski aina ajattelemaan, että taas ollaan hieman lähempänä loppua, yksi aallonharja on taas kovassa meren käynnissä voitettu kun supistus olisi ohi.

Spinaalin laittamisen jälkeen käännyin nopeasti kyljeltä selän kautta toiselle kyljelle, jotta puudutus leviäisi tasaisesti joka puolelle. Muutama kipeä supistus ehti vielä tulla, ennen kuin spinaali alkoi vaikuttaa. Puudutus auttoi kipuun hyvin, mutta tunsin silti supistuksen aina sen tullessa. Se ei vain enää tehnyt juurikaan kipeää. Kätilö kyseli välillä, kuinka voimakkaana tunnen kipua ja pyysi kertomaan myös jos jossain vaiheessa alkaisin tuntea painetta takapuolessa tai ponnistamisen tarvetta. Yhdeksän aikaan aloin tuntea pientä paineen tunnetta, josta kätilölle mainitsin. Paine ei kuitenkaan ollut valtava ja sanoin, että en ole varma tarkoittaako se ponnistuksen tarvetta. Kätilöopiskelija päätti tutkia tilanteen ja olinkin jo auki täydet 10cm, eikä reunaakaan ollut enää jäljellä ja sain ponnistus luvan. Kyselin muutaman kerran epäuskoisena, että saanko todella alkaa ponnistaa? Vaikka hieman ponnistustarvetta tunsinkin, en ollut ajatellut että tilanne sen jo sallisi. Kätilö totesikin, että spinaalipuudutus oli saanut kropan sen verran rentoutumaan, etten laittanut vastaan supistuksille ja näin ollen aukesin lopput sentit sitten nopeasti.

Sami tuli viereen istumaan ja pitelemään kädestä kiinni ja heti kun tunsin seuraavan supistuksen tulevan, aloin ponnistamaan. Ensimmäisellä ponnistuksella syntyi pää ja oltiin Samin kanssa molemmat epäuskoisia kun kätilö sanoi, että pää tuli jo. Seuraavalla ponnistuksen lopussa kuului itku ja tajusin, että vauva oli syntynyt! Kahdella ponnistuksella poika oli siis maailmassa. Syntymäajaksi merkittiin 21:22 ja mitat pikkumiehellä oli 2690grammaa ja 47,5cm. Kätilön puhdistettua vauvasta suurimmat limat ja veret sain hänet rinnalle ja hän ymmärsi jutun jujun heti ja alkoi imemään. Siinä me itkettiin Samin kanssa ja ihmeteltiin uutta elämää.

Synnytyksen kesto oli 5 tuntia 52 minuuttia, josta ponnistusvaihe 3 minuuttia. Ei repeämiä eikä mitään muutakaan tikattavaa. Seuraavana päivänä tuntui lähes siltä, ettei koskaan olisi synnyttänytkään. Jälkisupistukset olivat ainoa muistutus tapahtuneesta.