Mammamuotia, mietteitä, masukuvia

Reilu viikko sitten näpsäisin kasvavasta vatsasta uudet kuvat. Aamulla vatsa on nätin pyöreä, mutta illalla turvottaa joka puolelta ja alkaa olla jo vaikeaa löytää asentoa, jossa olisi miellyttävä olla. 

Tällä viikolla en enää ole saanut ujutettua noita harmaita pöksyjä jalkaani mitenkään päin, pian on pakko lähteä mammahousu ostoksille, mutta eihän täältä kyläpahaisesta mistään saa äitiysvaatteita, joten on turvauduttava nettishoppailuun. Kuvissa oleva paitakin on kirppislöytöjä. Oli silkkaa typeryyttä myydä kaikki äitiysvaatteet pois Onnin syntymän jälkeen. 

Kuvakollaasiin kokosin syksyn äitiysvaatteita, jotka olisi enemmän kuin ihanaa kotiuttaa kaupasta itselle.. jos budjetti antaisi myötä.  Ainakin muutamat housut on jokatapauksessa ostettava, mutta en osaa valita ostaisinko perus denim farkkuja vai jotain hieman värikkäämpää niin kuin yleensä?

Nyt eletään siis jo 28. raskausviikkoa ja tällä viikolla pyörähtää käyntiin viimeinen raskauskolmannes! Suurin ero ensimmäiseen raskauteen on se, että aika tuntuu kuluvan paljon nopeampaa vauhtia, kuin esikoista odottaessa. 

Tällä viikolla:

Sikiön paino: 1000 g 

Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 23,5 cm 
Koko pituus: 32 cm

''Tällä viikolla sikiö avaa silmänsä ensimmäistä kertaa, mutta se ei näe erityisen hyvin. Äänet vääristyvät jonkin verran lapsivedessä, mutta sikiön kuulo on nyt parempi kuin aikaisemmin. Ihon alle kertyy lisää rasvakudosta ja sikiöstä tulee vähemmän ryppyinen ja läpikuultava.

Nyt kun kohtu lähestyy kylkiluita ja alkaa painaa keuhkoja, hengästyt helpommin''.

Olo tosiaan alkaa olla päivä päivältä tukalampi, häpyliitos alkaa löystymään ja kyykkyyn meneminen on mahdotonta. Vihlaisut joita kyykistyminen aiheuttaa ovat kipeämpiä kuin muistinkaan. Pissalla saa ravata ihan jatkuvasti ja kävelylenkit ovat lyhyempiä ja askel käy entistä hitaammin. Kaikesta huolimatta olen nauttinut raskausajasta, onhan tämä omalla kohdallani viimeinen laatuaan. 

Yhä enemmän mietin myös sitä, kuinka arki kahden pienen lapsen kanssa tulee käytännössä onnistumaan. Vauva vaatii osansa, mutta Onni on huomioitava arjessa yhtä paljon kuin ennenkin. Hänellä on paikka perheessämme, eikä se paikka tule muuttumaan vauvan syntymän myötä. Haluan olla yhä edelleen ja aina Onnille mahdollisimman hyvä äiti, joka antaa aikaa, rakkautta, lohtua ja rajoja. Tietysti ajankäytön kanssa täytyy tehdä kompromisseja ja Onnin on jaettava huomio sisaruksensa kanssa, mutta toivon ja uskon että vauva vahvistaa meidän perhettämme ja tuo vielä enemmän (jos mahdollista) yhteenkuuluvuuden tunnetta ja me jokainen saamme toisiltamme paljon rakkautta ja hitsaudumme yhteen. Tämän tulevan pienokaisen myötä perheemme on kokonainen ja muuta ei tarvita. Kaksi lasta on meille ainakin tähän elämänvaiheeseen sopiva lapsiluku. Kahden lapsen kanssa huomiota ja aikaa riittää vielä molemmille ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että sisarukset ovat rikkaus jos mikä! <3 

Olemme Samin kanssa puhuneet, että ainakin pari ensimmäistä kuukautta vauvan syntymän jälkeen touhuaa hän Onnin kanssa mahdollisimman paljon jos ja kun vauva vie väistämättä enemmän minun aikaani. Onni otetaan mukaan vauvan hoitoon, hän saa osallistua omien kykyjensä ja halunsa mukaan alusta asti. Ainoastaan aika näyttää, millaiseksi arki muotoutuu. Yksi asia on kuitenkin varma, rakkautta tulee riittämään molemmille. 

Pieni päiväkodissa

Pian kaksi kuukautta takana uudenlaista ja erilaista arkea. Muutama kuukausi takaperin Onni aloitti päivähoidon vuoropäiväkodissa, jossa kävimme ennen varsinaista hoidon aloitusta muutamaan otteeseen tutustumassa.

Tutustumiskäynneillä Onni oli elementissään; ihana, reipas, itsekseen touhuileva hymypoika :)
Päiväkoti on uusi ja tilat sen mukaiset, leluja riittää, sisustus verhoja myöten miellyttää ainakin äidin silmää ja päiväkodista löytyy monia eri huoneita, joissa pienet saavat touhuta ja temmeltää. Puitteet ovat loistavat. Sekä minulle että Samille jäi tutustumiskäynneistä hyvä mieli. Onnin oli hoito jokatapauksessa aloitettava ja paikka ja hoitajien empaattisuus teki vaikutuksen.
Saamme olla kiitollisia siitä, että pienten ryhmään on valikoitunut niin ihanat hoitajat. Aina löytyy syli, jossa on tilaa <3

Kaksi ensimmäistä viikkoa päiväkotielämää sujui varsin mallikkaasti. Onni jäi hoitoon mielellään ja päivät olivat vain muutaman tunnin mittaisia minun ja Samin työvuoro järjestelyjen johdosta.

Vähitellen Onni alkoi sitten hoksata jutun jujun eli sen, että äiti/isi lähtee pois, eikä jää päiväkotiin. Koitti myös päivä, kun olisi pitänyt ensimmäistä kertaa mennä päiväunille vieraassa paikassa. Enää päiväkotiin jääminen ei ollutkaan yhtä vaivatonta, oli itkua, syliin heittäytymistä ja lohdutonta käsien ojentelua perään, kun vilkutti ja sanoi heipat.

Ei äitikään itkuilta säästynyt, kun päiväkodin ovi kolahti kiinni. Työmatkat menivät itkiessä ja miettiessä, miten tästä selvitään?  Syvimmillä epätoivon hetkillä, kun en meinannut enää tuulilasin läpi nähdä kyyneleiden seasta näpyttelin päiväkotiin tekstiviestin: ''Miten siellä menee, joko Onni on rauhoittunut'' ?

Nyt ollaan onneksi jo siinä pisteessä, että Onni on tottunut jäämään hoitoon, eikä yleensä tule enää itkukaan eron hetkellä. Vilkutetaan äidille takaisin ja kiivetään hoitotädin syliin tai jatketaan leikkejä. Iltapäivällä kun Onnin hakee hoidosta, alkaa yleensä hurja käsien yhteen taputus ja jalan polkeminen rytmikkäästi lattiaan (josta on tullut ihan ykkösjuttu meidän perheessä)!

                                                                                                                                           
Ruoka maistuu, uni tulee yleensä, kun joku hoitajista hetken rauhoittelee tai heijaa Onnin uneen rattaissa ja leikit toisten pienten kanssa näyttävät käyvän hyvin yksiin. Onnin lempipuuhia päiväkodissa on ulkoileminen. Liukumäet ja kiipeilytelineet, joista kotipihassa saa vain haaveilla.

Kahden kuukauden jälkeen voin viimein sanoa, että voin jättää Onnin hoitoon hyvillä mielin. Hoitajat ovat tulleet Onnille tutuiksi, samoin kuin koko päiväkoti yleensä. Hoitopäivät eivät veny tarpeettoman pitkiksi, kun meillä Samin kanssa työvuorot menevät ristiin. Mikä parasta, Onni saa viettää viikonloput aina kotona isin kanssa ja yleensä joka viikko päivän taikka kaksi vielä arkivapaata äidin kanssa. Hoitopäiviä ei kertynyt viimekään kuussa kuin yhdeksän. Edelleenkin olen sitä mieltä, että pienen lapsen paras paikka on kotona, mutta se ei valitettavasti aina ole mahdollista ja luotan itse siihen, että meidän pikkuisemme saa parasta mahdollista hoitoa myös päiväkodissa ja tietysti myös kanssa käymistä ikäistensä kanssa. Jotain, mitä itse en pysty tarjoamaan.

Enää hieman reilu kuukausi tähän palaan jäljellä Onnin päiväkotitaivalta. Sitten jäädään kotiin ja nautitaan toistemme seurasta! Ehkäpä lähdetään käymään jossain lasten ja vanhempien yhteisessä kerhossa, ettei ihan mökkiydytä ja Onnikin saa jatkossa myös ikäistänsä seuraa.

Ai niin, saatiin tänään kutsu päiväkodin vanhempainiltaan, joka pidetään ensi viikolla. Tunsin jostain syystä suurta ylpeyden tunnetta, kun luin sanan vanhempainilta. Meidän molempien ensimmäinen laatuaan. Tässä sitä ollaan, me ollaan nuo vanhemmat. Vastuussa pienestä lapsesta ja hänen elämästään. Saadaan olla ylpeitä, kun meillä on jotain näin ihanaa ja arvokasta, jota ei voi rahassa mitata <3