Josko saisin nyt jonkinlaista kertomusta teille väsättyä, kun synnytyksestä on reilu viikko aikaa. Tosin en ole saanut sairaalasta minkäänlaista epikriisiä joten ihan oman muistin varassa tätä nyt näpytellään. Vauva on toissessa kainalossa tissillä, joten en takaa tekstin ymmärrettävyyttä taikka selkeyttä.
Ajattelen synnytykseni alkaneen 5.päivä perjantaina, kun kävin äitipolilla kokoarvio ultrassa. Tuolla käynnillä selvisi, että vauva ei juurikaan ole saanut lisää painoa ja päädyimme lääkärin kanssa siihen, että vauvan on parempi kasvaa masun ulkopuolella. Sovittiin sitten käynnistysaika viime viikon maanataille.
Lääkäri teki vielä lopuksi sisätutkimuksen, jossa totesi minun olevan 4cm auki ja kanavaa ei juurikaan ollut jäljellä. Kohdunsuu oli pehmeä. Pääsin synnytyssaliin vielä sydänääni ja supistuskäyrille, jotta saataisiin varmuus, että vauva voi hyvin ja pärjää maanantaihin saakka.
Käyrät näyttivät hyvältä, sydänäänet olivat normaalit ja supistuksia piirtyi kymmenen minuutin välein. Tunsin itsekkin supistukset, mutteivat ne erityisen kipeää tehneet. Sain luvan lähteä kotiin, sovimme kätilön kanssa, että maanantaina taas tavataan. Perjantaina päätimme sitten vielä lähteä käymään miehen äidin luona ja myös hänen isänsä luona. Ajomatkaa oli reilu tunti/kohde. Supistukset alkoivat tuntua yhä enemmän, vähän kuin erittäin kipeät kuukautiskivut alaselässä ja -vatsalla. Reissu meni kuitenkin ihan mukavasti ja otettuani särkylääkkeen laantuivat myös supistukset. Nukkumaan kävimme puoliltaöin ja ensimmäisen kerran lauantai aamuna klo 05 heräsin alaselkäsärkyyn. Nyt säryt tulivat aaltomaisina ja tunsin, kuinka ne välillä laantuivat ja kymmenessä minuutissa alkoi uudestaan kestäen taas hetken. Sain vielä unen päästä kiinni otettuani särkylääkkeen.
Puoli seitsemältä heräsin jälleen aaltomaiseen alaselkäsärkyyn, kävin wc:ssä ja huomasin limatulpan irronneen. Kävin olohuoneeseen katsomaan tv:tä ja tunnin sisällä supistukset kävivät entistä voimaikkaimmiksi ja tuntuivat jo erittäin kovana kipuna aina tullessaan. Yhdeksän aikaan aloitin supistusten kellottamisen ja kun huomasin välin olevan 4 ja 6 minuutin välillä kävin herättämässä Samin ja sanoin, että nyt tästä olotilasta ei enää voi erehtyä, tänään taisi tulla lähtö. Tiesin koko ajan, että haluan olla kotona mahdollisimman pitkään, joten laitoin sinkkuelämän toisen tuotantokauden pyörimään, keitin kupposen vadelmanlehtiteetä ja yritin ottaa mahdollisimman rennosti. Jossain vaiheessa huomasin, etten enää tiennyt mitä jaksoissa tapahtui. Supistukset kävivät yhä kipeimmiksi ja olin lattialla, sohvalla ja sängyllä ties minkälaisissa asennoissa, jotta supistuksen tullessa kykenisin vielä jotenkin sen kestämään.
Puoli yhdentoista aikaan soitin synnärille ja kerroin tilanteeni. Sanoivat, että voin pikkuhiljaa lähteä tulemaan sairaalaa kohti, mutta mitään kiirettä ei tarvitsisi pitää. Kotona kuitenkin paras olla niin kauan kuin vointi sallii. Puoli kahdentoista aikaan lähdettiin sitten ajamaan kohti synnäriä, jonne matkaa siis reilu pari kilometriä. Sisään kirjauduttiin puolen päivän aikaan ja päästiin siis suoraan synnytyssaliin. Kätilö teki heti sisätutkimuksen, jossa totesi minun olevan noin vajaa 5cm auki. Päädyttiin kätilön ja Samin kanssa siihen, että vielä ei kivunlievitystä aloiteta, yritetään ensin josko liikkumisesta olisi apua. Lähdettiin sitten kävelemään pitkin sairaalan käytäviä, pysähtyen joka ikiselle tuolille kun olo alkoi tuntua jo niin vaikealta supistusten tullessa. Puoli tuntia pystyin olemaan liikkeellä ja sitten oli pakko palata takaisin saliin. Vannoin myös jossain vaiheessa Samille, etten enää koskaan ryhtyisi moiseen hommaan uudelleen.
Päästyämme takaisin synnytyssaliin pyysin kätilöltä, josko olisi kivunlievityksen aika. Avautumiskivut olivat sietämättömiä. Sisätutkimuksen tehtyään hän totesi minun olevan reilu 6cm auki ja niinpä kätilö laittoi minut sydänääni- ja supistuskäyrille ja alkoi valmistelemaan epiduraalin laittamista. Selänpesun jälkeen anestesialääkäri saapuikin jo paikalle ja pisti epiduraalin.
Silloin aukesi taivas!! Kivut olivat tipotiessään ja sain vihdoin kehon rentoutettua oikein kunnolla. Tässä vaiheessa vaihtui kätilö, kun aamuvuoro vaihtui iltavuoroon. Kello oli noin kolme kun kätilö laittoi oksitosiinitipan tippumaan hiljalleen, sillä supistukset olivat hieman laantumaan päin. Hieman ennen neljää tunsin tarvetta pissiä, sillä rakko oli täynnä. Kuitenkaan en pissaamaan onnistunut, sillä epiduraali oli vienyt lihaksistolta tunnon. Kätilö katetroi minut (pissaa tuli LITRA) :O ja totesi samalla kohdunsuun olevan jo reilusti 8cm auki ja päätettiin että nyt on hyvä aika puhkaista kalvot.
Kalvojen puhkaisun jälkeen ei kestänyt kuin noin varttitunnin kun aloin tuntemaan ponnistamisen tarpeen. Olin täydet 10cm auki 16:20 ja sain luvan aloittaa ponnistamisen kun seuraava supistus tulisi. Kaksi minuuttia tästä eteenpäin puskin poikaa maailmaan. Kätilö oli hakenut toisen kätilön kaveriksi ja ponnistin puoli-istuvassa asennossa, jalat kätilöiden hartioita vasten ja Samia puristin kädestä niin kovaa, että ihme kun veri vielä kädessä kiertää. Kolmannella ponnistuksella syntyi pää, tässä vaiheessa kätilö joutui tekemään myös episiotomian, sillä virtsaputken suulle tuli 1.asteen repeämä. Vielä kaksi ponnistusta ja lapsemme oli maailmassa. Tässä vaiheessa silmät olivat niin täynnä kyyneliä molemmilla tuoreilla vanhemmilla ja pää onnesta sekaisin! Ja niin tottahan se on, ettei mikään tunne maailmassa vedä vertoja tuolle tapahtumalle. Uuden elämän syntymälle <3
Ensikosketus rinnalle !
Synnytys oli kaiken kaikkiaan tosi positiivinen kokemus, itse ponnistusvaihe kesti 12 minuuttia ja oli nopeasti ohi. Kivut olivat hallinnassa koko ajan ja kätilöt ihania :) Voisin tehdä tuon uudelleen koska vain. Sain yhteensä seitsemän tikkiä ja vielä on arkuutta alaosastolla, mutta tämäkään kipu ei nyt ole niin paha kuin olin etukäteen kuvitellut..
