perjantai 22. maaliskuuta 2013

23+1

Tänään oli äitipoli aika.. Kohdun tilanne oli rauhoittunut, mutta kanava lyhentynyt 1,6cm ultraäänellä mitattuna.. Joten tämän mamman joutenolo sen kun jatkuu vaan. Nyt täytyy oikeasti keksiä jotain mukavaa tekemistä, jotta saa ajan kulumaan! Pienokaisen paino oli jo 658grammaa <3 Hurjaa vauhtia mini kasvaa.. Sami totesi eilen illalla, kun piti kättä vatsani päällä että jopas on terävän tuntuisia potkuja, monotteli ihan kunnolla varmaan puolen tunnin ajan.
Toissa yönä Sami oli nähnyt unta, että oli hoitanut meidän viikon ikäistä vauvaa ja lukenut tämän kanssa Aku Ankkoja, kun minä olin halunnut edes hetken saada nukutuksi :)

Pianhan on pääsiäinen, viimeistään viikonloppuna on laitettava ohrat kasvamaan ja ensi viikon aikana saan tehdä pitkästä aikaa ihanaa pääsiäisherkkua..Appelsiini-Lottaa :) Viime viikolla muistui tuo resepti mieleeni kun ajattelin lapsuuden pääsiäisiä. Olen tehnyt lotan viimeksi seiskaluokalla ollessani. Toivottavasti onnistuu vielä yhtä hyvin.
Minun tekemä täyte poikkeaa perinteisestä ohjeesta niin, että itse tykkään lisätä rahkan ja appelsiinin joukkoon myös säilykepersikoita, tuo ihanaa makeutta joukkoon.

 Tein keskiviikkona sämpylöitä, kun kaapit huusi tyhjyyttään ja kauppaan en jaksanut vaivautua.

Tässä vielä vauvamasu aamulla kuvattuna vaihteeksi edestäpäin:

Jopa on hassun näkönen :D





2 kommenttia:

  1. Aivan ihana kakku! Mun pitäis myös tehä sämpylöitä, mutta en oo saanu oikein aikaseks :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon :) Mullakin pitkään pyöri mielessä tuo sämpylöiden leipominen, mut jotenkin sitä on niin saamaton että täytyy oikein tsempata itsensä, jotta saa ryhdyttyä toimeen.

    VastaaPoista