Tänä vuonna en ole laittanut joulua yhtään. Olisin kyllä kovasti halunnut.. Rakastan joulua ja sen tuomaa tunnelmaa. Tiedän kuitenkin, että tänä vuonna vietän joulun töissä. Muutto uuteen asuntoon on heti vuoden alusta.. Joulun laittamisessa ei tässä tilanteessa vain olisi järkeä. Ensi vuonna sitten siitäkin edestä :) ! Joulukinkku on kuitenkin jo paistettu..ja syöty! Joululahjatkin on lähes kaikki ostettu.
Nyt vietän kolmen päivän vapaat, että jaksan jouluna uurastaa mummojen iloksi : ) Olen saanut tehdä asioita, joista tulee hyvä mieli. Eilen vietin ihanan illan ystäväni seurassa, tänään samoin.. Tänään koin ihana tunteen, kun sovitin mekkoa, joka on ollut ylläni valmistujaisissani. Blogistani löytyy kuvia siitäkin päivästä. Mutta luulin kesän aikana lihoneen useita kiloja epäterveellisten syömä- ja juomatottumusten vuoksi.. Nyt näytti että mekko sopi jopa himpun verran paremmin..istui hyvin päälle. IHANAA!! <3
Mistähän johtunee, että koen suurta nautintoa päästessäni shoppailemaan. Tänäänkin vietin 1,5 tuntia prismassa pelkästään ruokaostoksilla. Terapiaa parhaimmillaan nyt synkän talven keskellä..varsinkin kun viimeisetkin lumet näyttää sulavan pois : (
Tässä todistusaineistoa..ja lakkikin sopi päähän!
MustikkaShottia ei vaan voita mikään <3 Eikä tietenkään hyvän ystävän seuraa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti