sunnuntai 7. elokuuta 2011

Ihana kesä 2011

Kesä on ollut edellisistä paljonkin poikkeava, mutta sitäkin mahtavampi. Olen saanut hoitaa ystävyyssuhteitani kuntoon ihan urakalla ja voisin vaikka vannoa, etten koskaan ikinä enää hylkää ystäviäni miehien takia!

On tullut juhlittua ihan urakalla, on vietetty myös ihan leppoisia kesäpäiviä ystävien kesken..ja kaikkea muuta siltä väliltä.. Toisia ystäviä olen nähnyt enemmän kuin koskaan ennen, olen saanut myös muutaman uuden ja vannomatta heistä on tullut yksiä parhaimmista ystävistäni!

Olen nähnyt myös sukulaisia, jota en ole tehnyt aikoihin kunnolla. Autokin on toisinaan reistaillut pahemman kerran. Kaikesta on kuitenkin selvitty kunnialla, tästä on hyvä lähteä kohti syksyä ja sen mukanaan tuomia koitoksia!


''Älä turhia sure, Naura ja itke, ilosi ja surusi.
Huuda äänetönnä tuskasi maailmalle, siellä on tilaa.
Mutta huuda myös onnesi avaruuteen asti, maailman pahuus tarvitsee hyvääkin.
Älä vaivu synkkyyteen, se rumentaa kauneimmatkin kasvot.
Hymyile ja näytä että olet ja pysyt'' ! <3 <3 <3


Kuopiossa juhlistamassa kesää ja veljenpojan synttäreitä


Hellettä oli yli 30 astetta ja viihteellehän sitä oltiin lähdössä! :)


Tapoihini kuuluu lähennellä selväpäisiä ihmisiä, kun itse olen vähemmän selvinpäin : D


Tässä näette rakkaan Nissanin, joka ei ikään jätä tienpäälle//sarcasm!!


Uuudet vanhat ystävät..ja minä itse!



Just dance <3


Kesäniemi ja Miia.. Monopolia ja Aliasta!

Tässäpä tätä päivitystä.. Ens viikon kakskymppisiä odotellessa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti