8 kuukautta

Hurjaa kuinka nämä kuukaudet hujahtaa ihan silmien ohitse. Meidän vauvalle tuli viime lauantaina jo 8 kuukautta ikää mittariin. Oiva on parin viime kuukauden aikana kehittynyt ihan hurjasti ja joka päivä tuntuu keksivän jonkun uuden tempun, mitä sitten innoissaan harjoittelee.

Maanantaina Oiva kävi lääkärineuvolassa. Kaikki oli mallillaan, kasvaa hyvin omalla käyrällä ja painoa tällä hetkellä 7,500grammaa ja pituutta 70,5cm. Oiva käyttää pääsääntöisesti vaatekokoa 74. Lääkäri testasi myös kuulon ja pinsettiotteen ja näiltäkin osin kaikki hyvin. Korviin kurkattiin myös, sillä Oivalle jouduttiin kuukausi sitten laittamaan oikeaan korvaan putki toistuvan tulehduksen vuoksi. Korva oli pitkästä aikaa täysin kuivan ja terveen näköinen.

Oiva syö nykyään neljä ateriaa päivässä (aamupuuro, lounas,päivällinen ja iltapuuro). Puurot maistuu hyvin, mutta liha-kasvissoseille nyrpistetään tätä nykyä vaan nenää ja pää kääntyy toiseen suuntaan. Omin sormin suuhun menee marjoja, kasviksia, talk-muruja ja hedelmiä pieniä määriä. Lisäksi Oiva juo neljä kertaa päivän aikana Tuutin 2 korviketta. Viimeiset tissimaidot Oiva joi noin kuukausi takaperin.

Yöt nukutaan yhden herätyksen taktiikalla, 3-4 välillä Oiva tykkää ottaa maitohörpyt ja jatkaa unia aamuun asti. Yöunet on pituudeltaan n. 12 tuntia ja tämän lisäksi päivällä nukutaan kahdet päiväunet. Muutama viikko takaperin yritin vieroittaa Oivan yömaidosta, totaalisen huonolla menestyksellä :D
Kun herra päätti neljän aikaan haluta maitoa, ei siinä auttanut rauhoittelut, pyllylle taputtelut, veden tarjoaminen, laulaminen tai mikään muukaan (niin kuin Onnille auttoi). Pikku herra huusi niin kauan, että Onni heräsi myös eikä kumpikaan enä sitten viiden jälkeen jatkanut yöuniaan. Jaksoin tätä vajaan viikon ja luovutin. Yritetään paremmalla onnella sitten muutaman kuukauden kuluttua.

Mitäs tämä veijari sitten jo osaakaan? Muutama kuukausi taka perin Oiva lähti ryömimään ja tätä nykyä vauhtia riittää ja kun tämä maailman tutkija pääsee lattialle, ei aikaakaan kun joka nurkka on koluttu wc- kaivoa myöten. Isoveli vielä houkuttelee mitä ihmeellisempiin paikkoihin mukaansa. Oiva ja Onni on todella löytäneet viime viikkoina yhteisen sävelen ja viihdyttävät toinen toistaan.

Ryömiminen siis suujuu vauhdilla. Pikku hiljaa myös kottausasento on löytynyt ja kerran on vähän eteenpäinkin päästy. Konttaus ei kuitenkaan kiinnosta samalla tavalla, kuin ryömiminen. Oiva kuitenkin hoksasi, että konttausasennosta pääsee kätevästi polviseisontaan ja siitä hän on nyt viimeisen viikon aikana opetellut nousemaan ihan jaloille saakka. Tän mamman sydän on totaalisesti syrjällään, kun jalat eivät oikein vielä kanna, mutta ylös on päästävä ja sitten kopsahdus vaan kuuluu, kun ei joka hetki voi olla vartioimassa. Konttauskypäräkin pääsi testiin, tosin huonolla menestyksellä. Eihän se pysynyt päässä kolmea sekuntia pidempään.

Joka paikkaan noustaan nyt siis seisomaan ja tää on ihan hittijuttu Oivalla, eikä mitään muuta harjoitella. Ulkonakin on päästävä heti maahan möyrimään ja etsittävä jokin esine, jota vasten sitten murinan kera noustaan. Onni nauraa kovasti Oivan uusille taidoille ja mikä sen mukavampaa kuin houkutella Oivaa potkuauton luokse ja lähteä karkuun juuri kun toinen on päässyt polviseisontaan autoa vasten.

(en ymmärrä miksi tää käänty näin päin)

Oiva viihtyy pitkiä aikoja itsekseen ja Onnin kanssa lattialla, jokeltelee ja muutamia tavuja on jo kuultavissa. Oiva harrastaa vauva(perhe) uintia sekä kerran viikossa käy muskarissa. Ymmärtää jo myös tv:n päälle, voi sitä riemua kun isoveli katsoo Mimi&Kuku:a, pää ja peppu vaan hytkyy musiikin tahtiin.

Minkä kokoisia ovat muiden vauvat olleet 8 kk iässä? 
Osataako teillä samoja juttuja? 

Loppuun pakko purkaa ärsytystä. Oivasta käytiin kesäkuun alussa otattamassa ne puolivuotiskuvat, mutta edelleenkin odotellaan kuvia! Niiden piti tulla kiireisen kesän vuoksi heinäkuun viimeisellä viikolla, mutta saimme viestin, että joku kone on rikki ja kuvien valmistuminen viivästyy. Ei niistä tähänkään päivään mennessä ole kuulunut. Siellä on myös Oivasta ja Onnista veljeskuva, odottavan aika tuntuu enemmän kuin pitkältä!

2-vuotias

Tasan 2 vuotta sitten 6.7 Onnista tuli osa meidän perhettä, kun hän päätti syntyä maailmaan Eino Leinon -päivänä. Joka päivä saadaan olla kiitollisia tästä pikkupojasta, joka on 2 vuoden aikana kasvanut alle 3 kilon nyytistä pikku pojaksi, ihan omaksi persoonaksi. Huomaatteko tekin jotainn ero kuvien välillä?

Onni kävi viime viikolla 2-vuotis neuvolassa ja painaa nyt 11,4 kiloa ja on 87,7cm pitkä. 
Viimeisestä mittauksesta (joka oli 6kk sitten) on tullut pituutta lisää 8cm! Ei ihme, että kaikki housut ovat tuntuneet jäävän auttamattomasti pieniksi. Sekä pituus, että painokäyrä kasvaa tasaisesti ja neuvolan uudessa ohjelmassa tietokone laski Onnin kasvutiedot yhteen ja tekstiksi saatiin kasvun olevan kaikilta osin normaalia.

Motoriset taidot ovat hyvin kehittyneet ja pikkuhiljaa Onni on alkanut kartuttaa yhä enemmän myös sanavarastoaan. Viime aikoina ollaan kuultu jo kolmen sanan lauseita ja uusia sanoja tuntuu pulpahtelevan päivittäin. Asiayhteyksiä Onni ymmärtää myös tosi hyvin.

Kaksi viikkoa sitten päätettiin aloittaaa pottatreenit ihan urakalla, sillä ajattelin nyt olevan sopiva hetki, koska Onni selvästi oppii uusia asioita ja asiayhteyksiä nopeaan tahtiin. Aloitettiin harjoittelu niin, että aina yöunilta ja päiväunilta herätessä vietiin Onni potalle istumaan ja muutaman kerran jälkeen Onni sai jutun jujusta kiinni ja oppi, mitä varten potalla käydään. Ensimmäisinä päivinä kastui varmaan kymmenet housut, nykyään enää 1-2 päivässä (kun aina ei vaan malta)! Vaippa on käytössä enää öisin, sekä silloin kun lähdemme kaupungille/asioille. Kesällä on hyvä opetella kuivaksi, sillä vaikka vahinko sattuu ulkona, ei mene monet vaatekerrat vaihtoon, eikä ehdi paleltua. Onnilla pottailun harjoittelussa apuna oli myös tarrat. Aina kun pottaan tuli jotain sai valita vihkoon pienen tarran. Nyt tarrat on jo lähes unohdettu ja pottailu sujuu hyvin, kun vain muistaa muistutella. Leikkien lomassa hätä kun saattaa vielä unohtua.

Onni rakastaa liikkumista ja jos hän saisi päättää, päivät pyöräiltäisiin, kiikuttaisiin ja käytäisi leikkipuistojen kiipelytelineissä ja liukumäissä. Leikeistä suosikkeja ovat edelleen ylivertaisesti autoleikit sekä kirjojen selailu ja lukeminen. Uimisesta Onni pitää myös kovasti, harmi kun täällä päin uimahalli on nyt kesällä suljettuna :( Musiikki tuntuu menevän myös kovasti jalan alle ja vaikka millaisia tannsimooveja on tullut nähtyä :D

Onni ei ole koskaan ollut kovasti ruoan perään, mutta nyt esiuhman ja temperamentin myötä on kadonnut viimeinenkin ruokahalu. Jotain kuitenkin ilmeisesti mahaan saakka menee, koska pituuttakin oli noin hurjasti tullut. Ollaan yritetty pitää myös kesällä suht säännöllisestä ateriarytmistä kiinni, että masuun menisi edes jotain. Meillä kyllä kesä on auttamattomasti sellaista aikaa, että tulee grillailtua ja syötyä vähän pitkin päivää ja ns. kunnon kotiruokaa ei tule laitettua päivittäin.

Tänään Onni pääsi avaamaan ensimmäisen synttärilahjansa, kun aamulla olohuoneessa odotti paketti minulta ja Samilta. Paketista paljastui ikioma sähköauto, jota Onni sitten testaili pitkin päivää ja oli ihan pähkinöinä uudesta menopelistään :) 

Logo car sähköauto - lekmer.fi

Onni on nukkunut omassa huoneessa juniorisängyssä jo pidemmän aikaa, mutta vasta viime kuukausina hän on nukkunut läpi yön heräämättä aamuun asti. Kuitenkin silloin tällöin keskellä yötä kuuluu pienet askeleet, jotka kulkevat kohti meidän makuuhuonetta ja Onni kömpii meidän keskeen nukkumaan :) 

Oivasta on tullut päivä päivältä Onnille tärkeämpi ja nyt kun Oiva on oppinut liikkumaan, on veljesten välinen yhteys entistä tiiviimpi. Onni kyselee Oivan perään heti ensimmäisenä aamulla, jos Oiva sattuu vielä nukkumaan. Kun Oiva mönkii lattialla, vie Onni usein Oivalle leluja tutkittavaksi ja nauraa ääneen Oivan leikeille ja ilmeille. Viime viikkojen aikana Onni on myös hokannut, että hän on Oivaa taitavampi ja isompi ja saattaa viedä leluja Oivan nenän edestä tai kiivetä paikkoihin, joihin Oiva ei yllä. Yrittää sitten houkutella Oivaa mukaansa.

Viikonloppuna juhlitaan kaksi vuotiasta sitten ihan virallisesti. Hieman alkaa stressiä pukata, kun tarjottavat on vielä ihan auki (varsinkin ne suolaiset)!!

 Jos jollain on hyviä ehdotuksia niin saa ehdottomasti vinkata!

Päivä Angry Birds Activity Parkissa

(Pahoittelen kuvien huonoa laatua ja tärähtäneisyyttä,yritin kuvatessa pysyä vilkkaan taaperon perässä eikä kuvausväline ollut mikään ykkösluokkainen)!

Lauantaina pakkasin poiken hoitolaukun ja pojat auton kyytiin ja suunnattiin keula kohti Vuokattia ja Angry Birds aktiviteettipuistoa. Viime lauantaina puistoon oli ilmainen sisäänpääsy koko päivän ja koska emme vielä aiemmin olleet käyneet puistossa, niin otettiin tietysti tästä mahdollisuudesta kaikki ilo irti. En ole raskinut aiemmin lähteä Onnin kanssa puistoilemaan, sillä en ole ollut varma onko 2- vuotiaalle taaperolle vielä mitään kyseisessä puistossa vai onko se suunnattu kenties isommille lapsille. Nyt tiedän, että tekemistä riittää taatusti perheen pienimmillekin, isompia unohtamatta!

Me tietysti keskityttiin kaikkeen, mikä Onnia kiinnosti ja mitä hän osasi tehdä, mutta aktiviteettia näytti olevan ihan kaiken ikäisille vauvasta vaariin. Aktiviteeteista löytyy tarkempaa tietoa TÄÄLTÄ!

Yllätyin siitä, kuinka suuri puisto oli ja kuinka paljon erilaisia aktiviteetteja tilaan oltiin saatu mahdutettua. Lapset (pienemmätkin) oli huomioitu hyvin ja puiston sisäänkäynnin vierestä löytyi kymmeniä lainarattaita puistopäivän ajaksi.

Rattaiden lisäksi toinen ehdottomasti mainitsemisen arvoinen asia oli palvelualttius puistoalueella sijatsevassa Robson ravintolassa. Seisovasta pöydästä löytyi perunamuusia, uunilenkkiä, salaattia, leipää ja ruokajuomat. Menimme ravintolaan lämmittämään Oivalle ruokaa ja samalla ajattelin, että Onni voisi syödä lounaan Robsonissa. Meillä siskon kanssa ei ollut tuolloin vielä yhtään nälkä, joten siskoni meni maksamaan Onnin ruoan. Iloinen yllätys oli, kun Onnin ruokailusta ei peritty maksua lainkaan, koska hän ei ole vielä täyttänyt 2 vuotta! (Muutoin 1€/ikävuosi). Onni sai siis syödä ilmaiseksi, vaikka kukaan aikuisista ei ruokaillut. Oivankin masu saatiin samalla täyteen, sillä ravintolasta löytyi mikro lastenruokien lämmitykseen.

Itse puistossa vietettiin kolme tuntia. Onni juoksi hikipäässä aktiviteetista toiseen ja sai purettua hyvin energiansa päivän aikana. Laski liukumäkeä, ajoi polkuautolla, ryömi tunneleissa, leikki kuutioilla ja donitseilla, ui ''palikkameressä'' ja paljon muuta.
Etukäteen mietin, kuinka Oiva mahtaisi viihtyä päivän rattaissa istuen, huoli oli turha. Puistossa oli pehmeitä lattia-alueita, joissa Oivakin pääsi verryttelemään ja tarkkailemaan lasten touhuamista.

Puistossa oli myös paljon nuoria, jotka näyttivät viihtyvän hyvin, sillä angrybirds areenan lisäksi aktiviteettipuistosta löytyy mm. freestyle halli, game arena sekä golf arena. Huomasin myös golf arenan vieressä myös huoneen, jossa oli mahdollista rentoutua päivän lehtien, tv:n ja internetin maailmassa jos puistoilu alkaisi kyllästyttää (isompien lasten puistollessa voi vanhemmat ottaa rennosti). Lisäksi puistoalueelta löytyi myös kuntosali! Jokaiselle taatusti jotakin.

Oiva ei malttanut nukkua koko reissun aikana kun ihmeteltävää riitti niin paljon. Pää kääntyi puolelta toiselle ja muiden menoa ihmeteltiin tarkkaavaisesti. Vuoden päästä Oivakin juoksee muiden mukana.

Meidän puistoilupäivä oli kerrassaan onnistunut ja mennään taatusti toistekin sadepäivän sattuessa. Oivakin saa lähteä mukaan, kun viihtyi noin hyvin. Päivän jälkeen taaperolle maistui uni enemmän kuin hyvin ja ''äkäisistä linnuista'' puhutaan vielä tänäänkin. Tämä päivä säilyy muistoissa pitkään!

Taaperon lahjatoiveet

Onnin 2-vuotis synttärit lähestyy hurjaa vauhtia ja siksi on ollut aika laatia listaa lahjatoiveista. Vuosi takaperin Onni ei osannut itse toivoa vielä mitään ja toiveet oli meidän vanhempien päätettävissä. Nyt kun ikää tulee mittariin jo kahden vuoden verran, osaa taapero todellakin sanoa mistä tykkää ja mistä ei, joten toivelista oli helppo tehdä. Leluja Onnilla on vaikka muille jakaa ja nyt ollaan pikkuhiljaa luovuttu leluista, joilla Onni ei juuri koskaan leiki. Tähän taloon mahtuu paljon leluja, joita Onni vain levittelee ympäri asuntoa, niillä kuitenkaan mitään tekemättä. On kuitenkin muutamia juttuja, jotka on Onnille tärkeitä ja niistä ei luovuta. :) Nyt kun vanhoista käyttämättömistä leluista on raskittu luopua, voi toivoa myös vähän jotain uutta. Toki äiti ja isi toivoo molemmat, ettei koti synttäreiden jälkeen täyty leluista, sillä vähän on paljon tässäkin asiassa.

Oikeastaan lelujakin tärkeämpää Onnille ovat nykyään kirjat. Kirjoja luetaan ainakin kymmenen kertaa päivässä, eikä Onni tunnu kyllästyvän niihin koskaan. Eikä äiti pane pahakseen ollenkaan, sillä kirjat ovat mahtavaa ajanvietettä, kehittävät mielikuvitusta ja sanavarasto kehittyy kirjojen ansiosta nopeasti. Onni kiipeää syliin kirjan kanssa ja kuuntelee tarkkaavaisesti, osoitellen tuttuja juttuja kirjan sivuilta.
Sen verran kovakourainen taapero osaa vielä olla, että paperisivuiset kirjat eivät käsissä tahdo kestää, vaan pahviset sivut omaava kirja toimii paremmin. Jos kirja sisältää luukkuja ja ääniä on riemu taattu!
Onni omistaa soivan laulukirjan sekä soivan joululaulukirjan ja nämä ovat myös ihan ykkösjuttuja ja lauluja lauletaan kymmeniä kertoja päivässä, toiveissa olisikin vielä saada Onnille soiva tuutulaulukirja, sillä se puuttuu,

Kirjojen lisäksi myös muutama lelu olisi Onnille enemmän kuin mieleen. Meillä asustaa henkeen ja vereen automies ja kun Onni näki eräällä kaverillaan tukkirekan on siitä puhuttu sen jälkeen lähes päivittäin. Pikkuautoja meidän taapero omistaa myös melkoisen kasan ja niinpä parkkitalolla tulisi luultavasti paljon myös leikittyä. Samoin myös junaleikit ovat mieleisiä, vain junarata puuttuu.
Autojen lisäksi Onni on innostunut myös ruoanlaitosta ja haluaa aina olla apuna keittiössä. Oma leikkikeittiö olisi tämän pikkukokin unelma!

Lelujen ja kirjojen ohella myös käyttötavaralle on aina tarvetta. Erityisesti ollaan mietitty Onnille oman sähköhammasharjan ostamista. Hampaiden pesu ei ole mikään ykkösjuttu, mutta äidin ja isin sähköhammasharjan perään Onni on kovasti. Muutaman kerran hän on saanut kokeilla omalla vaihtopäällä harjata hampaitaan äidin harjalla ja sehän on ollut kivaa.
Koroke wc:hen tulisi tarpeeseen, sillä Onni ei yletä vielä itse pesemään käsiään, vaikka kovasti haluaisikin. Vaatteita ei myöskään koskaan ole paljon liikkuvalla ja kuluttavalla pojalla liikaa. Onni käyttää nyt kokoa 92, joita on riittävästi mutta koot 98 ja 104 uupuvat vielä kaapista.
Viimeiseen kollaasiin päätyi myös palapeli. Onni rakastaa nuppipalapelejä, mutta ne alkavat käydä aika helpoksi, joten olisiko aika siirtyä ''oikeisiin'' palapeleihin?

Tältä näyttää meidän pian 2 -vuotta täyttävän toivelahjat.

Mitä teillä on toivottu lahjaksi 2 vee syntymäpäivänä? 
Onko toiveissa yhtäläisyyksiä? 

Samin kanssa ajateltiin kartoittaa Onnin säästötiliä, eikä osteta lahjaa koska niitä Onni saa luultavasti muutenkin ihan riittävästi. Nyt kun vihdoin saatiin avattua pojille omat tilit!

Harrastuksena : Potkupyöräily

Kesän lähestyessä aloimme Samin kanssa miettiä, olisiko aika hankkia Onnille ikioma polkupyörä. Apurattailla totta kai, sillä eihän noin pieni ilmankaan pärjäisi. Nettikeskusteluja ja nettikauppoja läpi käydessäni törmäsin useampaan otteeseen potkupyöriin ja aloin miettiä, olisiko tässä vaihtoehto tavalliselle polkupyörälle? Onni on kuitenkin vielä sen verran pieni, ettei millään jaksaisi tavallisen pyörän polkimilla polkea eteenpäin ja äitinsä luonteen kun on perinyt, hermothan siinä hommassa menisi.

Tutustuin potkupyöräily kokemuksiin ja eri potkupyöriin muutaman viikon ajan ja eräänä iltana päädyin tilaamaan Onnille oman potkupyörän. Valikoima potkupyörissä oli laaja ja ensin meinasin tilata paljon kehuja keränneen Pukyn, mutta hinta ratkaisi tässä asiassa tällä kertaa ja päädyin hieman halvempaan malliin ja niinpä meille kotiutui Kettlerin 10'' potkupyörä. Valintaan vaikutti hinnan lisäksi myös se, etten voinut olla varma innostuisiko Onni potkupyöräilystä. Kettlerin pyörä näytti myös kivalta ja kestävältä (ja on meillä käytössä toiminut yli odotusten)!

''Lapsi opettelee potkupyörän ohjaamista, eikä välttämättä edes istu satulassa, vaan kävelee pyörä jalkojen välissä. Lasta ei tarvitse varsinaisesti "opettaa" potkuttelemaan, vaan pyörän hallinta kehittyy leikkien.  Lapsen istuessa satulassa, jalat ovat maassa ja lapsi luonnostaan tasapainottaa keikkuvaa potkupyörää kävellessään eteenpäin. Vähitellen vauhti lisääntyy ja pian pyörää jo potkutellaan eteenpäin. Tasapainon kehittyessä lapsi voi potkaista vauhtia, nostaa jalat ilmaan ja liu'utella menemään.''

Nyt kun potkupyöräilyä on Onnilla takana kuukauden päivät osaa taapero istua satulassa, eikä juurikaan enää ''kaadu'' pyörän kanssa (paitsi silloin kun väsy iskee). Aluksi pyöräily oli tosiaan sellaista, ettei satulassa edes istuttu vaan lähinnä käveltiin pyörä jalkojen välissä.
Alussa ehdin jopa ajatella, että potkupyörän hankinta ei ollut hyvä idea, sillä ensimmäisinä viikkoina Onni kaatui jatkuvasti, eikä hallinnut pyörää saatika potkuttelua. Harjoitus ja aika teki mestarin tässäkin asiassa ja nyt tasapaino on kehittynyt jo hyvin. Pieniä matkoja uskalletaan päästää ihan jalat irti maasta ja liukua eteenpäin ja tasapainotella, että pyörä pysyy pystyssä. 

''Koska lapsi pitää itse potkupyörän pystyssä, pyörä ei kuopan kohdalla keikkaa tai jää tyhjän päälle pyörimään, niin kuin apupyörillä varustetun polkupyörän kanssa voisi käydä. Myöhemmin siirryttäessä omaan polkupyörään apupyöriä ei tarvita ollenkaan.''

Potkupyörällä taittuu nykyään matkat niin lähikauppaan kuin myös metsäteillä lenkkeillessä. Onni jaksaa nykyään potkutella jo hyvän tovin, ennen kuin väsy yllättää. Jopa 2 kilometrin matka taittuu ongelmitta. Pyörä mahtuu onneksi rattaiden tavarakoriin ja on helppo laittaa sinne, jos voimat loppuvat pyöräilijältä kesken. Loppu matka taittuu sitten joko rattaiden kyydissä tai seisomalaudalla seisten.

Omasta kokemuksesta voin kyllä suositella potkupyörää lämpimästi jokaisen taaperon vanhemmille. Ainoa kriteeri on, että pituutta on riittävästi (Onni on nyt luultavasti lähempänä 90cm), jotta jalat ylettyvät maahan potkuttelemaan. Tasapaino on meidän pojalla ainakin kehittynyt hurjasti ja ulkoilu sekä lenkille lähteminen on hauskempaa ja mielekkäämpää Onnin mielestä kun pääsee potkuttelemaan eikä tarvitse kävellä tai mikä pahempaa istua rattaiden kyydissä. Tällä menopelillä Onni pääsee nykyään jo sen verran lujaa, että välillä saa juosta kiinni.  Hintaa Onnin menopelillä oli noin 40 euroa.

Potkupyörän ansiosta, ensi kesänä toivottavasti myös tavallisella polkupyörällä pyöräily onnistuu, ehkäpä jopa ilman apurattaita? Tavallinen polkupyöräkin on nimittäin pihassa odottamassa pikkupyöräilijää. Kiitos vaan Anne ja Joonas perintöpyörästä :)

Löytyykö teiltä potkupyörä? 
Mitä olette tykänneet? 

Ihanaa pyöräilykesää <3

Kursivoidut kohdat lainattu pikkusiili.fi -sivustolta. 

Oon puolivuotias!

Meidän perheen pienimmälle, joka ihan vasta syntyi, tuli eilen täyteen ikää jo puolivuotta <3
Miksi, oi miksi aika kiiruhtaa näin nopeasti. Vaikka lapsien kasvua ja huimaa kehitystä on ihanaa seurata, niin välillä aika voisi seisahtua niihin onnen hetkiin ja arjen iloihin. Jos voisi tallettaa vauvan tuoksun johonkin lasipulloon ja palata vuosien päästä nuuskuttelemaan tuota tuoksua?
Aika on niin julma, ettei se odota! Nyt takana päin ovat ne ''rankimmat'' vastasyntyneen kanssa vietetyt yösyötöt ja heräilyt, uuden arjen opettelu ja uusiin rooleihin sopeutuminen. Meillä ei ole enää tietoakaan siitä vastasyntyneestä nyytistä, joka joulun alla kotiin kaukalossa varovaisesti kannettiin. Meillä on pieni poika, joka tarkkailee maailmaa, istuu syöttötuolissakin jo ihan itse ja on päivällä enemmän hereillä, mitä nukkuu.

Tästä lähdettiin..

.. Ja tähän on tultu.

Oiva osaa jo istua syöttötuolissa hyvin, eikä tarvitse erikoisemmin mitään tukea selän taakse, sivuille välillä huojahtaa, kun istuminen alkaa väsyttää. Sylissä Oiva on tykännyt nousta istuma-asentoon jo useamman kuukauden ajan. Saa huokaista helpotuksesta, kun enää istuvaa asentoa ei tarvitse varoa. 

Öisin Oiva syö rintaa ja viihtyykin erityisesti aamuyöllä tissillä enemmän, kuin mielellään. Viimeisen kahden viikon aikana ollaan siirrytty päivällä antamaan rintamaidon ohella myös korviketta, sillä Oiva jäytää kutisevia ikeniään tisseihin niin kovasti, etten itse pysty rentoutumaan imetyksen aikana enää ollenkaan. Lisäksi kiinteiden ruokien aloittaminen vähensi maidon juontia (ja määrää) hurjasti päivällä, eikä Oiva malttaisi päivällä tissillä muuta tehdä kuin leikkiä, kun ympäröivä maailma on niin mielenkiintoinen. Maito olisi oltava pikkumiehellä pulloon pumpattuna, että syödessä pään kääntely ees taas onnistuu. Rintamaitoa ja korvitta menee tänä päivänä siis suhteessa 50/50. Öisin tankataan sitten tissillä maidon lisäksi läheisyyttä.

Kiinteitä ruokia Oiva syö 4-5 kertaa päivässä. Ehdoton suosikkiruoka on kaurapuuro! Aamu- ja iltapuurot maistuu lähes poikkeuksetta suurella ruokahalulla. Nykyään Oivan puuroannos on isompi kuin Onnin :D Lounaalla Oiva syö liha-kasvissosetta (kaupan pilttiä ½ - 1 purkki, äitin tekemää sosetta ½ purkkia) riippuen kumpaa syö. Päivälliseksi maistuu samanmoinen annos lihakasvissosetta. Sitten vielä riippuen päiväunien pituudesta voi Oiva syödä välipalaksi hedelmäsosetta/ marjoja, mutta välipala saattaa joku päivä jäädä välistä jos Oivalle sattuu maistumaan maito paremmin. Yleensä ruoan jälkeen tankataan maitoa 80-150ml.

Mansikkakakku puolivuotiaan kunniaksi. 

Yöt Oiva nukkuu pääsääntöisesti hyvin. Hän menee unille klo 20-20:30 ja herää ensimmäisen kerran syömään 02-03 välillä. Toisen kerran tissille herätään 05-06 välillä ja yöstä riippuen saatetaan maitohörpyt ottaa vielä 07 aikaankin. Vauvat ei tietysti ole koneita ja yöt vaihtevat vielä jonkin verran. Ollaampa kerran nukuttu koko yö jo heräämättäkin, kun taas viime viikolla eräänä yönä heräiltiin kahdeksan kertaa. Oiva käy yöunille omaan pinnasänkyyn, joka on kiinni meidän sängyssä. Ensimmäisellä syötöllä nostan pojan kainaloon ja siinä hän saa sitten loppuyön nukkua. 

Päiväunia Oiva nukkuu kolmet. Aamulla puuron syötyään, ottaa ensimmäist lyhyet unet, puolen päivän jälkeen on pidempien (1-3h) unien aika ja sitten vielä iltapäivästä lyhyet torkut. Uni maistuu yhtä hyvin niin ulkona rattaissa, kuin myös sisällä omassa sängyssä. 

Oiva osaa kääntyä selältä masulleen, masullaan on ihan huippukivaa pyöriä akselinsa ympäri ja kurkotella leluja ja kaikkea mitä nyt käsiinsä sattuu saamaan. Oiva on oppinut kääntymään masulleen myös vasemman kyljen kautta, mutta suosii oikean kyljen kautta pyörähtämistä enemmän. Mahallaan ollessa pylly nousee kohti kattoa, mutta kädet ei vielä lähde tähän touhuun mukaan, että pääsisi eteenpäin. Luulen, että pian hiffataan tämäkin juttu.

Hyppykiikusta on tullut kiva juttu ja siinä voidaan viihtyä pitkiäkin aikoja. Pomppiminen ja ''seisominen'' kiikussa on kivaa ajanvietettä silloin kun äiti, isi ekä Onni ehdi viihdyttämään. Oiva viihtyy pitkään lattialla touhuten ja seuraten isoveljen puuhasteluja. Parasta on kuitenkin päästä syliin ja tarkkailla maailman menoa sieltä käsin, repiä äitiä/isiä/Onnia hiuksista ja matkia hassuja ilmeitä ja ääniä. 

Oiva käyttää vaatekokoa 68cm ja harrastaa vauvauintia. Hän harjoittelee myös sormiruokailua, tänään sai maistaa elämänsä ensimmäistä mansikkaa, tuorekurkkua ja teeleipää. Meillä muuten oli tänään puolivuotis valokuvaus ,josta parhaita paloja blogin puolella juhannusviikolla.

6 kuukauden neuvola meillä on vasta juhannuksen jälkeen, joten tuoreimpia mittoja ei ole tiedossa. Myös tehosterokotukset ovat vielä saamatta, sillä Oiva oli viimeksi sen verran flunssainen, että piikit jäi odottamaan seuraavaa kertaa. Toivottavasti seuraavalla kerralla ne saadaan. Oivalla loppui maanantaina antibiootti, sillä oikea korva oli taas pahasti tulehtunut. Edelleen korvaa harotaan, mutta muuten on ollut iloinen oma itsensä, joten saapa nähdä mitä kontrollissa sanotaan. 

O - Onnellinen

I   - Iloinen

V  - Valloittava

A - Aurinkoinen

Ihan vähän väsynyt

Odottaessani Oivaa mietin usein iltaisin nukkumaan mennessäni tulevaa elämääni kahden vaippa ikäisen lapsen äitinä. Kuvittelin sen olevan paljon rankempaa, kuin yhden lapsen kanssa. Tehtävää olisi yhtäkkiä tuplaten entiseen verrattuna. Tuudittauduin kuitenkin ajatukseen, että vastasyntynyt vauva nukkuu paljon, käy hetken tissillä ja nukkuu taas. Aikaa jäisi itselle ja parisuhteelle lähes yhtä paljon kuin ennenkin. Ihan näin ei kuitenkaan käynyt.

Onni oli helppo vauva, sen tietää ihan jokainen joka Onnin on vauvana nähnyt. Hän söi ja nukkui, tarkasteli hetken maailman menoa silmien raosta, väläytti hymyn ja nukkui taas. Vain pieniä hetkiä ajoittain tunsin väsymystä Onnin vauva-aikana. Ihmettelin Samille ääneen, miksi kaikkialla toitotetaan vauva-arjen raskautta ja sitä kuinka vauva muuttaa kaiken? Ihan helppoa ja leppoisaahan tämä on. (Edelleen olen sitä mieltä, että kyllä vastasyntyneen kanssa aina pärjää, mutta uhmakkaan taaperon kanssa saa haroa hiuskuontaloaan tuplaten useammin ja laskea kymmeneen, kun tekisi mieli sanoa rumasti).

Sitten syntyi Oiva, ihana oma persoonansa, eikä juurikaan veljensä näköinen. Osastolla hihkuin hiljaa mielessäni onnesta kun Oiva söi ja nukkui tyytyväisenä, vaikka naapuripedin vauva huusi kuin viimeistä päivää. Meille oli syntynyt hyvin tyytyväinen ja rauhallinen vauva. Kotona arki lähti rullaamaan omalla painollansa ja Onni otti pikkuveljen hyvin vastaan. Imetin vauvaa paljon päivän aikana, mutta aina vauvan nukkuessa irrottauduin touhuamaan Onnin kanssa milloin mitäkin. Yöt nukuimme kaikki hyvin ja en tuntenut olevani väsynyt ollenkaan (hormooneilla tietysti oli myös osuutensa asiaan).

Kolmen viikon vanhana Oiva sairastui Rs- virukseen ja jouduimme lastenosastolle. Pääsimme muutaman vuorokauden kuluttua jouluksi kotiin ja heti joulun jälkeen ennen uutta vuotta jouduimme osastolle takaisin, sillä virus oli sitkeää sorttia. Tämän jälkeen kotiuduttuamme Oivalla alkoi illalla olemaan levottomuutta ja itkuisuutta. Kun kello löi illalla kuusi alkoi yleensä pieni kitinä, joka pian muuttui lohduttomaksi itkuksi, josta ei meinannut tulla loppua. Tämä alkoi toistua lähes joka ilta (muutamia poikkeusiltoja lukuunottamatta). Kokeilin kaikkea mahdollista, että Oivalla olisi ollut hyvä olla. Tarjosin rintaa, röyhtäytin, yritin nukuttaa, hytkytin sitterissä, kannoin ympäri kotia ja lauloin hiiri mittaa maailmaa ja ihhahhaata, kokeilin kantaa kantoliinassa, heijata uneen vaunussa, kokeilin maidotonta ja munatonta ruokavaliota useamman viikon, käytin vauvaa vyöhyketerapiassa, lykkäsin välillä isin kainaloon kun itseä itketti ja turhautti. Miksi en saa vauvan itkua loppumaan, miksi sillä on huono olla?

Onneksi itku loppui aina ennen puolta yötä ja vauva simahti yöunille. Yöt onneksi on aina nukuttu suhteellisen hyvin 2-4 syönnin taktiikalla. Kuitenkin joka ilta toistuva 4-5 tuntia kestävä itku oli uuvuttavaa. Kaikkein pahinta oli, kun en tiennyt yhtään mikä vauvalla oli. Sami ei kestänyt itkua yhtään sen paremmin kuin minäkään. Oikeastaan paljon huonommin, hän ahdistui kovasti toistuvasta itkusta. Niinpä yritin hyssytellä Oivaa itse aina kun vain jaksoin. Välillä Samin ollessa iltavuorossa, tunsin suunnatonta riittämättömyyttä ja huonoa omaatuntoa, kun en ehtinyt olla Onnille läsnä vauvan vain itkiessä. Kävi sääliksi, kun Onni meni yöunille ja joutui nukahtamaan kuunnellen vauvan itkemistä. Väsymys alkoi painaa.

Aamut, päivät ja yöt olivat valoisampaa aikaa. Vauva oli tyytyväinen kun vain ruokaa ja syliä oli saatavilla. Pystyin olemaan Onnin kanssa ja sain välillä jopa siivotuksi kotia hieman inhimillisempään kuosiin. Päivällä kaikki oli hyvin ja torkuin poikien päiväunien aikaan( jos he joskus sattuivat yhtä aikaa nukkumaan). Nautin arjesta ja lasten kasvusta ja touhuista, siitä kuinka Oiva oivalsi joka päivä jotain uutta. Illan tullen kuitenkin pelko hiipi mieleen; itketäänkö tänäänkin. Yleensä vastaus oli kyllä.

Oivan iltaitkut eivät olleet ainoa syy, joka sai väsymyksen tunteen päälle. Kahden pikkuisen kanssa ihan normaali arkikin on ajoittain rankkaa. En todella allekirjoita väitettä; Siinä ne kaksi menee, missä yksikin (Tän sanonut on taatusti yhden lapsen äiti)! Aamut täyttyi imetyksestä, Onnin aamupalan laitosta, sitten lapsille aamupesut ja vaatteet päälle. Sitten nuorempi nukkumaan, nukuttaminenkin vaatii välillä aikaa. Sitten alkaa minun ja Onnin aika, se kun piirretään, luetaan kirjoja, hassutellaan, laitetaan ruokaa.. Vauva herää unilta, syö jälleen, sitten syö Onni, itsekin jossain välissä nappasin jotain suuhun, Onni menee päiväunille, seurustelen vauvan kanssa, ulkoillaankin joka päivä jossain välissä ja vaipatkin vaihdetaan useaan otteeseen. Vauva syö taas ja menee uudestaan unille kun saa tissin kanssa unen päästä kiinni. Pyykkivuori kasvaa ja imuria ei ole näytetty lattialle viikkoon. Lakanatkin pitäisi vaihtaa ja ruoka laittaa. Olisi mukava istahtaa myös hetkeksi itse, lukea uutiset ja katsastaa facebook.

Yritän nauttia ihan joka hetkestä, sillä tiedän että tämä aika kestää vain hetken ja kohta minun vastasyntynyt nyytti on jo iso. Välillä turhauttaa kun en ehdi olla Onnin kanssa mielestäni riittävästi, toisena hetkenä itkettää kun vauva on jäänt paaljon vähemmälle huomiolle kuin Onni vauvana. Sitten taas itkettää ja naurattaa yhtä aikaa kun tajuaa, että nuo kaksi lasta on ihan kalleinta kultaa mitä elämä on meille antanut!

Loin itselleni hirveät paineet olla tasapuolisesti molempien lasten kanssa ja itkin kun tunsin epäonnistuneeni tuossa asiassa. Oikeasti itkin, kun olin niin väsynyt. Olisin halunnut hetken hengähtää, mutta en halunnut jättää lapsia Samille raskaan työpäivän jälkeen. Soitin monena iltana Samille iltavuoroviikoilla ja sanoin että en tiedä miten jaksan kun tuntuu, ettei kädet riitä. Tuntuu, etten ole riittävän hyvä äiti lapsille, kun en saa edes vauvaa tyytyväiseksi.
Sami käsi soittamaan jollekin ystävälle tai kaverille tai oikeastaan hän ehdotti aina ensin, että soittaisin jommalle kummalle isosiskoistani. Hän tiesi (niin kuin tiesin itsekin) että he kyllä kuuntelisivat ja tarvittaessa auttaisivat. Sami käski pyytämään jonkun kylään, juttuseuraksi. Sillä hän tiesi, että asiat näyttivät mielessäni pahemmilta kun olin yksin.

Kertaakaan en kuitenkaan soittanut. Monesti teki mieli, mutta ''ylpeys'' ei antanut periksi. Ajattelin, että itsehän lapseni pienellä ikäerolla halusin. En saanut olla väsynyt, koska tätähän olin halunnut. Mietin, mitä ihmiset ajattelevat minusta jos pyydän juttuseuraa tai apua. Ajattelisivatko he samoin? Että olin ollut naivi, kun tein nuorena useamman lapsen. Kynnys soittamiseen ja väsymyksen myöntämiseen oli korkea. Eihän siskonikaan tarvinneet apua kun heidän lapsensa olivat pieniä, ihan itse he selvisivät ja jaksoivat. Eivät hekään soittaneet itku kurkussa minulle, valittaneet väsymystään ja pyytäneet kahviseuraksi. Minunkin oli vain jaksettava. Ja niin jaksoinkin.

Yksi syy siihen miksi avun pyytäminen oli niin vaikeaa, oli myös se, etten halunnut aiheuttaa läheisilleni turhaa huolta. Pelkäsin leimautuvani väsyneeksi kotiäidiksi, joka ei pärjää omin avuin lastensa kanssa ja jonka jaksamisesta tulee huoli jokaiselle. Sitä nimittäin en halunnut, koska väsymyksen tunteet olivat vain hetkittäisiä iltaan painottuvia ja aamulla olo oli aivan eri. Vaikka väsymys välillä painoikin, pystyin kuitenkin olemaan päivittäin onnellinen lapsistani ja elämästäni.

Niin ja se parisuhde. Enää en ole ehtinyt enkä jaksanut pukeutua parhaisiini joka ikinen päivä, edes sitä toista ajatellen. Olen saattanut kulkea monta päivää likaisissa hiuksissa ja toissapäiväiset deodorantit kainoloissa. En ole tuntenut itseäni tippakaan hehkeäksi, eikä varmasti Samikaan. Läheisyys on väistynyt väsymyksen tieltä. Painan ennemmin pääni tyynyyn kuin jään kumppanin kainaloon katselemaan elokuvaa. Yhteinen arki saa kuitenkin jaksamaan. Täytyy vain muistuttaa itseään, että tämä vaihe on ohimenevä. Toimiva arki ja yhteiset näkemykset arjen haasteissa on tällä hetkellä ihan riittävästi meille.

Pelastukseni olivat ja ovat edelleenkin yhteiset harrastukset lasten kanssa. Vauvauinnista nautin varmasti melkein yhtä paljon kuin Oivakin ja nähdessäni Onnin riemun muskarissa tulee itsellekin hurjan hyvä olo :) Tämän lisäksi meillä on käynyt kavereita, ystäviä ja sukulaisia kahvittelemassa ihan pyytämättäkin. Kukaan ei ole tuominnut sotkuista kotia, eikä nuhjuista äitiä. Jokainen on ollut läsnä ja heidän kanssaan on voinut jutella ihan arkisista asioista. He ovat tarjonneet apuaan ja olemme päässeet ihan kaksinkin käymään mm. ravintolassa.
Ja tuo mies on välillä nähnyt väsymykseni läpi, patistellut lähtemään kotoa vaikkapa kampaajalle tai kahville. Sillä hän tuntee minut niin hyvin , että tietää näiden hetkien olleen korvaamattomia.

Kun Oivalle tuli ikää täyteen neljä kuukautta, loppuivat itkut lopullisesti. Nykyään meillä asuu kaksi iloista ja onnellista lasta. Oiva seuraa ympäröivää maailmaa tarkkaavaisesti ja Onni näyttää mallia miten mitäkin tehdään. Väsymys on väistymässä ja osaan ottaa arjessa rennommin ja elää hetkessä.

 Jos sinä, joka luet tätä juuri nyt olet väsynyt tai muuten vain juttu seuraa vailla. Tartu luuriin ja soita ystävälle tai jollekin läheisellesi. Heillä on varmasti aikaa. Et ole yksin, meitä on täällä monta monta muutakin. Eikä se tee sinusta yhtään huonompaa äitiä. Voi kun olisin itsekin tajunnut tämän muutama kuukausi taakse päin.